keskiviikko 30. joulukuuta 2015
...kuinka saisin sekoittaa itseni sellaisiin, jotka jo tänään saavat kuulijoita...
Olen kirjoittanut käsikirjoitukset
"KUN TIETO TULI EREHDYKSEN RINNALLE"
joka koostuu neljästä osasta; I Kultainen kaupunki, II Ilosanoman tuoja, III Usko ihmiseen - jumalaan, IV Ottakaamme valo vastaan
sekä
"LÄHTEELLÄ VIHANNAN HEDELMÄPUUN" (viisi Mooseksen kirjaa uuden ajan ihmiselle. kts blogi ja facebook)
sekä
"ILOSANOMA" (Johanneksen evankeliumi uuden ajan ihmiselle" kts.blogi ja facebook)
"ELÄMÄN ÄLYN KASVOJA RAUHAISANA KATSELIN" (Johanneksen ilmestys uuden ajan ihmiselle. Osa tästä löytyy blogiarkisto 2015 Joulukuu)
Sekä nyt uusimpana jatko-työstönä:
"TULI HÄN JOKA NOUSI AIDALLE JA NÄKEE" (Vanhan Testamentin profeetat uuden ajan ihmiselle. kts. blogi ja seuraa jatkokertomusta facebookista)
Kuka näitä lukee, ketä ne kiinnostavat?
Eivät ainakaan kustantajia, varsinkaan heitä, jotka jatkuvasti julkaisevat kaikenlaatuisia enkelikirjoja, kuukirjoja, sakrakirjoja, sielunvaelluskirjoja ja hyvän elämän oppaita; heidän keisarinsa kuva on painettuna heidän kolikkoonsa.
Kumma juttu jotenkin.
No eipä ehkä niinkään; tämän ajan ihminenhän haluaa vain viihdettä, henkisyys on sama kuin muoviset ja kiiltelevät ja naksuttavat ja piipittävät ja liikkuvat lelut, joita - herra paratkoon - lapsillemme mielensaasteeksi jatkuvasti syydetään.
Olen h e n k i n e n - olen siis hyvä ja kelpo! Käyn kuukivihoidossa ja tilaan Minä Olen -lehteä! Olen siis hyvä ja jumalan mielisuosiossa. K a a m e a v a l h e!
Ketä kiinnostaa totuus? Ei ketään. Kuka sitä uskaltaa vilkaista? Ei kukaan.
Kuka uskaltaa luopua "henkisestä positiivisesta ajattelusta" joka on ei muuta kuin totuudenkieltämisen ja valheen filosofia?
Ei kukaan, koska se vie helpon ja mukavan o m a n pikkunätin elämäni mennessään, se paljastaa älyllisen ja sielullisen laiskuuden ja pöhöttyneisyyden ja itseriittoisuuden tilan sekä samalla tietenkin valaisee yhteiskuntamme, teknokratisen järjestelmämme mätäpaiseet kaikki!
Nyt lainaan Friedrich Nietzscheä, sillä edellä mainitut jumalan ilmoitukset, jotka olen kirjalliseen muotoon puristanut, kokevat nyt saman kuin tämä valaistunut mestari tuotostensa kanssa aikanansa: "...ei näitä ilmoituksia kukaan halua lukea, nehän ovat suorastaan luotaantyöntävän vastenmielisiä; lähdenpä tästä sakrojani hoidattamaan Sielun peili -lehti kainalossa!"
...samassa venhosessa ollaan, veli Nietzsche.
Olkaatte hyvät, ihmiset:"Antikristus" (1908) alkulause :
"Tämä kirja kuuluu harvimmille. Tuskin yksikään sen lukijoista on vielä syntynyt. Ne ovat niitä, jotka ymmärtävät Zarathustrani; kuinka s a i s i n sekoittaa itseni sellaisiin, jotka jo tänään saavat kuulijoita? - Vasta ylihuomenna on minun aikani. Muutamat syntyvät isän kuoltua.
Ne ehdot, joilla minua ymmärretään, ja ymmärretään silloin v ä l t t ä m ä t t ö m ä s t i, - vain liian hyvin ne tunnen. Tulee olla rehellinen henkisissä asioissa aina kovuuteen saakka kestääkseen vain edes totisuuttani, intohimoani.
Tulee olla tottunut vuorilla elämään - näkemään viheliäisen loruilun politiikasta ja kansojen itsekkäisyydestä a l l a a n.
Täytyy olla tullut välinpitämättömäksi, ei saa milloinkaan kysyä hyödyttääkö totuus, tuleeko se jollekin turmioksi... tulee olla väkevyyden mielihalu kysymyksiin, joihin ei yhdelläkään ole tänään rohkeutta; rohkeus k i e l l e t t y y n; ennakoltamääräys labyrinttiin.
Seitsemän yksinäisyyden tunteminen. Uudet korvat uutta soittoa kuulemaan. Uudet silmät etäisintä näkemään. Uusi omatunto tähän saakka vaienneille totuuksille.
Ja tahto ekonomiaan suurissa piirtein; säilyttää voimansa, i h a s t u k s e n s a koossa... kunnioituksen itseään kohtaan; rakkauden itseensä; ehdottoman vapauden itseään kohtaan...
Hyvä! Nämä yksin ovat minun lukijoitani, o i k e i t a lukijoitani, ennaltamäärättyjä lukijoitani: mitä j ä ä n n ö k s e s t ä? - Jäännös on vain ihmiskunta.
- Tulee nousta ihmiskuntaa ylemmäksi voiman, sielunkorkeuden, - ylenkatseen kautta..."
sunnuntai 27. joulukuuta 2015
Nightwish: Forever Yours/Jo huomasit syntyneen rakkauden.
Totuus on siinä, kun kaksi sielua, menettämättä omaa itseään, yhtyy luoden jonkin kolmannen, luoden Yhden.
Totuus on puhtaan rakkauden yhdistymisessä.
"Kaksi itsenään yhdessä."
Jo huomasit syntyneen rakkauden
Silloin seisoit
sydämesi rikkoutuneen raunioilla...
Nyt huomasit hajonneen kuoren vaan
Yksinäisyyteen opastaen
aika harhauttaa todellisuuden...
Nyt huomasit kadonneen valheen vaan
Oi, katsothan mua,
huomaathan kuinka elämä neuloo
tielles kirkkahan sielun
josta et käydä ohitse voi
...jo huomasit syntyneen kauneuden...
Oi, katsothan mua,
huomaathan kuinka elämä neuloo
tielles kirkkahan sielun
josta et käydä ohitse voi
Oi, siunattu oot,
huomaathan kuinka elämä taikoo
juuri sinulle kauneimmat luomuksensa
eteen kantaa
...jo huomasit syntyneen rakkauden...
...jo huomasit kahden yhdistyneen...
(T. Holopainen: Forever Yours. Suom sanat S. Mikkonen)
tiistai 22. joulukuuta 2015
Nietzscheä ruudiksi ja Jeesus tykinkuulaksi...
Antakaamme ihmiselle kunnia!
Nostakaamme ajatteleva, tunteva, ymmärtävä ja tutkiva, rakastava ihminen kunniaansa - siihen kunniaan, joka hänelle kuuluu!
Mutta miten se voi onnistua tänä päivänä, tänä maailmanaikana, jona ihmisyys on poljettu lokaan, kaikkia sen ilmenemismuotoja pilkataan?
On ammuttava kovilla.
Ujuttakaamme totuuden tykinpiippuun Nietzscheä ruudiksi ja Jeesus tykinkuulaksi.
Olkaatte hyvät, a j a t t e l e v a t ihmiset: Friedrich Nietzsche (Antikristus. 1908), sekä Jeesus.
"- Minut on ymmärretty. Raamatun alku sisältää papin k o k o psykologian. - Pappi tuntee vain yhden ainoan suuren vaaran: tieteen (tieto), - syyn ja seurauksen terveen käsitteen. Mutta tieto viihtyy yleensä vain onnellisissa olosuhteissa, - täytyy olla aikaa, henkeä l i i a k s i "hankkiakseen itselleen tietoa"... "Siis ihminen on tehtävä onnettomaksi".
Se oli kaikkina aikoina papin logiikka ja yllyke. - Huomaa jo, m i t ä, tämän logiikan mukaisena, on tullut maailmaan vasta sen kautta: - "synti"... Syy- ja rangaistuskäsite,
k o k o "siveellinen maailmanjärjestys" on keksitty tiedettä, tietoa, v a s t a a n, - estämään ihmisen vapautumista papista... Ihmisen ei tule luoda katsettaan ulos, hänen tulee luoda katse sisäänsä; hänen ei tule viisaana ja varovaisena, oppivaisena katsella luomuksia ympärillään, hänen ei tule yleensä lainkaan nähdä; h ä n e n t u l e e k ä r s i ä ... Ja hänen tulee kärsiä niin, että hän alati tarvitsee pappia. -Pois parantajat, auttajat! Y k s i
v a p a h t a j a t a r v i t a a n.
Syy- ja rangaistuskäsite, siihen luettuna oppi "armosta", "lunastuksesta", "anteeksiannosta" - kauttaaltaan v a l h e i t a ja vailla jokaista yhdyssidettä luonnollisuuteen ja järkevään perusteluun - on keksitty sekoittamaan ihmisen syy-aistia: se on murhayritys syy- ja seurauskäsitettä vastaan! - E i k ä murhayritys nyrkillä, veitsellä, ei rehellisyydellä vihassa ja rakkaudessa! Vaan arimmista, viekkaimmista, alhaisimmista vaistoista käsin (lihan mielen murhayritys hengen mieltä vastaan. huom S.M.). Pappismurhayritys! Parasiittimurhayritys! Kalpeitten manalaisten verenimijäin vampyrismi!
...Kun jonkun teon luonnolliset seuraukset eivät enää ole "luonnollisia", vaan ajatellaan niiden johtuneen taikauskon käsite-kummituksista, "jumalasta", "hengistä", "sieluista", pelkkinä "moraalisina" johdonmukaisuuksina, elikä palkkana, rangaistuksena, viittauksena, kasvatuskeinona, silloin on edellytys tietoon turmeltu, - s i l l o i n on t e h t y s u u r i n r i k o s i h m i s k u n t a a v a s t a a n .
Synti, toistan vielä kerran, tämä ihmisen ylivertainen itsessaastutusmuoto, on keksitty siksi, että voitaisiin tehdä mahdottomaksi tieto, kulttuuri (tosimmassa ja korkeimmassa muodossaan. S.M.), jokainen korkeus ja ylhäisyys ihmisessä; pappi on päässyt
h a l l i t s e m a a n synnin keksimisen kautta.
*******
Jeesus:
"Sinulla, ihminen, on täysi vastuu kaikesta tekemisestäsi ja sanomisestasi, vain
s i n u l l a i t s e l l ä s i, ei ulkonaisella Jumalalla. Jumala, elämän alkuperä, on kylvänyt henkensä maailmaan, ihmisiin, ja meidän on tämä ymmärtäminen ja tätä henkeä itsessämme vaaliminen ja sen tahtoa elämässämme noudattaminen, so. kaikkea elämää rakastaminen ja toisia ihmisiä palveleminen."
Nostakaamme ajatteleva, tunteva, ymmärtävä ja tutkiva, rakastava ihminen kunniaansa - siihen kunniaan, joka hänelle kuuluu!
Mutta miten se voi onnistua tänä päivänä, tänä maailmanaikana, jona ihmisyys on poljettu lokaan, kaikkia sen ilmenemismuotoja pilkataan?
On ammuttava kovilla.
Ujuttakaamme totuuden tykinpiippuun Nietzscheä ruudiksi ja Jeesus tykinkuulaksi.
Olkaatte hyvät, a j a t t e l e v a t ihmiset: Friedrich Nietzsche (Antikristus. 1908), sekä Jeesus.
"- Minut on ymmärretty. Raamatun alku sisältää papin k o k o psykologian. - Pappi tuntee vain yhden ainoan suuren vaaran: tieteen (tieto), - syyn ja seurauksen terveen käsitteen. Mutta tieto viihtyy yleensä vain onnellisissa olosuhteissa, - täytyy olla aikaa, henkeä l i i a k s i "hankkiakseen itselleen tietoa"... "Siis ihminen on tehtävä onnettomaksi".
Se oli kaikkina aikoina papin logiikka ja yllyke. - Huomaa jo, m i t ä, tämän logiikan mukaisena, on tullut maailmaan vasta sen kautta: - "synti"... Syy- ja rangaistuskäsite,
k o k o "siveellinen maailmanjärjestys" on keksitty tiedettä, tietoa, v a s t a a n, - estämään ihmisen vapautumista papista... Ihmisen ei tule luoda katsettaan ulos, hänen tulee luoda katse sisäänsä; hänen ei tule viisaana ja varovaisena, oppivaisena katsella luomuksia ympärillään, hänen ei tule yleensä lainkaan nähdä; h ä n e n t u l e e k ä r s i ä ... Ja hänen tulee kärsiä niin, että hän alati tarvitsee pappia. -Pois parantajat, auttajat! Y k s i
v a p a h t a j a t a r v i t a a n.
Syy- ja rangaistuskäsite, siihen luettuna oppi "armosta", "lunastuksesta", "anteeksiannosta" - kauttaaltaan v a l h e i t a ja vailla jokaista yhdyssidettä luonnollisuuteen ja järkevään perusteluun - on keksitty sekoittamaan ihmisen syy-aistia: se on murhayritys syy- ja seurauskäsitettä vastaan! - E i k ä murhayritys nyrkillä, veitsellä, ei rehellisyydellä vihassa ja rakkaudessa! Vaan arimmista, viekkaimmista, alhaisimmista vaistoista käsin (lihan mielen murhayritys hengen mieltä vastaan. huom S.M.). Pappismurhayritys! Parasiittimurhayritys! Kalpeitten manalaisten verenimijäin vampyrismi!
...Kun jonkun teon luonnolliset seuraukset eivät enää ole "luonnollisia", vaan ajatellaan niiden johtuneen taikauskon käsite-kummituksista, "jumalasta", "hengistä", "sieluista", pelkkinä "moraalisina" johdonmukaisuuksina, elikä palkkana, rangaistuksena, viittauksena, kasvatuskeinona, silloin on edellytys tietoon turmeltu, - s i l l o i n on t e h t y s u u r i n r i k o s i h m i s k u n t a a v a s t a a n .
Synti, toistan vielä kerran, tämä ihmisen ylivertainen itsessaastutusmuoto, on keksitty siksi, että voitaisiin tehdä mahdottomaksi tieto, kulttuuri (tosimmassa ja korkeimmassa muodossaan. S.M.), jokainen korkeus ja ylhäisyys ihmisessä; pappi on päässyt
h a l l i t s e m a a n synnin keksimisen kautta.
*******
Jeesus:
"Sinulla, ihminen, on täysi vastuu kaikesta tekemisestäsi ja sanomisestasi, vain
s i n u l l a i t s e l l ä s i, ei ulkonaisella Jumalalla. Jumala, elämän alkuperä, on kylvänyt henkensä maailmaan, ihmisiin, ja meidän on tämä ymmärtäminen ja tätä henkeä itsessämme vaaliminen ja sen tahtoa elämässämme noudattaminen, so. kaikkea elämää rakastaminen ja toisia ihmisiä palveleminen."
tiistai 8. joulukuuta 2015
Joulupiparien kertomaa...
Joulupiparien kertomaa
Ja kuulevat he,
nuo kaksi kaunista sydäntä,
Joulukellon kutsun.
Ihmis-sielujen katseet kohtaavat,
ja Tähden, taivaan opastajan,
toisissaan he tunnistavat.
Valkoinen hevonen.
Sen elämän kiivaudesta
höyryävä hengitys.
Nuo kaksi, he nousevat
ystävän selkään, ja rohkein,
kirkaskatseisin askelin
Onnen Maahan saapuvat. (S.M.)
Joulun Henki on totuuden henki. Se on lahja Luojalta rakkaille lapsilleen.
Ottakaamme tuo lahja vastaan nöyrin sydämin ja iloisin aatoksin. Ja säilyttäkäämme se ja hoivatkaamme sitä itsessämme jokaisena hetkenä. Sillä siinä on piilotettuna koko ihmiskunnan yhteinen onni, Elämän Hengen tahto luodulleen, ihmislapselle.
maanantai 7. joulukuuta 2015
Syntyykö nykyajan lapsi elämään vai pedon luolaan?
Syntyykö nykyajan lapsi elämään vai pedon luolaan? (Vladimir Megre; Rakkauden riitit. VIII kirja)
"Tietääkseni kaikkein ensimmäiset yleiset synnytyspaikat olivat muinaisessa Egyptissä ja Roomassa orjuuden aikana, ja ne oli tarkoitettu synnyttäville orjille.
Synnyttävä orja sai olla lapsensa kanssa 5-9 päivää, ja sen jälkeen hän palasi takaisin töihin ja kävi sitten syöttämässä lastaan päivisin ja yöaikaan. Näin jatkui 6 tai 12 kuukauden ajan, eri paikoissa hiukan eri tavalla sen mukaan, miten orjanomistajat suhtautuivat orjiinsa. Sen jälkeen kun lapsi oli vierotettu äidistään, lasta hoitivat ensin tätä varten erityisesti valmennetut lastenhoitajaorjat. Lapsen vartuttua hän siirtyi toisten orjien kasvatettavaksi sen mukaan, mihin työhön tai toimintaan omistaja lasta tarvitsti
Usein poikalapset annettiin osaajille, jotka kouluttivat heistä sotureita. Nuo soturit eivät tienneet mitään vanhemmistaan, ja erityisen ruumiillisen valmennuksen ja mielellisen ehdollistamisen jälkeen he olivat täydellisen uskollisia orjamestarilleen. Heidän ajatustaan ohjelmoitiin pienestä pitäen pitämään tuota mestaria isänään ja äitinään, toisin sanoen Jumalana. Tuona aikana luotiin jopa erityinen uskonto tuota ajatuksen ohjelmointia varten.
Kuinka tuo muinaisen ajan käytäntö muistuttaakaan meidän aikaamme: Synnytyssairaala - neuvola - päiväkoti - peruskoulu - ammattikoulut ja yliopistot - ja orja on syntynyt. Ja koska määräysten antaja on näkymätön, pitää orja itseään vapaana eikä näin ollen ryhdy kapinoimaan.
Muinaisen Rooman ja Egyptin yläluokan ihmiset, samoin kuin keskiluokkaan kuuluvatkin, eivät olisi kauhistuttavimmissa painajaisunissaankaan voineet kuvitella, että heidän lapsensa syntyisivät muualla kuin kotona. He kutsuivat kotiinsa ensin lapsenpäästäjäkätilöt ja myöhemmin lääkärit ja ennustajat.
Venäjällä ensimmäiset synnytysmökit oli tarkoitettu irtolaiselämää viettäville itseään myyville naisille. Joskus nuo naiset menivät synnyttämään lapsensa mustalaisleiriin, jonne he saattoivat jättää ei-toivotun lapsensa kasvatettavaksi. Mustalaiset ottivat lapsen omakseen.
Synnytyssairaala on täysin mieletön paikka. Se kuvastaa hyvin selkeästi, miten naiset ovat täysin kadottaneet synnytysvaistonsa ja miten nykyihminen ei ole kadottanut pelkästään sisäistä tietouttaan alkulähteestään, vaan myös syvimmät perustunteensa. Miehen kohdalla tämä ilmenee kyvyttömyytenä rakastaa vaimoaan ja lastaan osana omaa itseään ja omana jatkumonaan.
Synnytyssairaalassa syntynyt lapsi ei voi koskaan olla pelkästään vanhempiensa lapsi. Hän on aina vielä j o n k u n m u u n. Syntymistapahtumaan kuuluu lapsen hedelmöittäminen, kohdunaikainen elämä ja hänen ilmaantumisensa ulkoiseen maailmaan. Ja viimeksi mainittu on yhtä tärkeä kuin muutkin osatekijät. Jos annatte lapsenne vieraiden ihmisten käsiin, joille sekä te että teidän lapsenne ette merkitse yhtään mitään, niin suhteenne lapsenne syntymään on epätäydellinen. Näin ollen teissä ei pääse syntymään täydellisiä isän tunteita lastanne kohtaan. Lapsi tuntee tämän, eikä vastaavasti pysty koskaan tuntemaan voimakkaita lapselle luontaisia kiintymyksen ja rakkauden tunteita teitä kohtaan.
Rakkaus ei ole silloin sellaista kuin sen tulisi ja kuuluisi olla. Tuollaiset lapset eivät kykene rakastamaan vanhempiaan eivätkä itse elämää. Sillä elämä ei alun alkaenkaan ole näyttänyt heille hymyileviä kasvojaan.
Toki tuollaisen laiminlyönnin voi korvata suhtautumalla vastasyntyneeseen tietyllä tavalla, mutta se ei koskaan tule olemaan helppoa.
Mitä kauemmaksi Maan eri kansojen muinaisuuteen mennään, sitä täydellisempää lasten syntyminen on ollut. Nykypäivän mielettömässä maailmassa lapsen syntyminen on hyvin alkukantaista, irvikuva sen täysimmästä tarkoituksesta. Nykyaikana lapsen syntymään suhtaudutaan kuin umpilisäkkeen poistoon sairaalta ihmiseltä.
Haluaisinkin kertoa teille iloisemmista asioista. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että ihmiskunta on alkanut vakavasti miettiä kaiken tapahtuneen tarkoitusta.
Venäjälle, Yhdysvaltoihin ja Ranskaan on syntynyt kouluja, jota ovat keskittyneet lapsen maailmaan saattamisen henkiseen puoleen. Joissakin maissa toimii niin ikään järjestö, joka on perehtynyt lapsen kohdunaikaiseen kasvatukseen.
Moskovassa ja Pietarissa on vanhemmille tarjolla kotisynnytykseen valmentavia kursseja. Ihmiset pyrkivät palauttamaan kadotetut ja unohdetut tiedot ja perinteet ja rakkauden, joka on niin kauan ollut kadoksissa.
"Tietääkseni kaikkein ensimmäiset yleiset synnytyspaikat olivat muinaisessa Egyptissä ja Roomassa orjuuden aikana, ja ne oli tarkoitettu synnyttäville orjille.
Synnyttävä orja sai olla lapsensa kanssa 5-9 päivää, ja sen jälkeen hän palasi takaisin töihin ja kävi sitten syöttämässä lastaan päivisin ja yöaikaan. Näin jatkui 6 tai 12 kuukauden ajan, eri paikoissa hiukan eri tavalla sen mukaan, miten orjanomistajat suhtautuivat orjiinsa. Sen jälkeen kun lapsi oli vierotettu äidistään, lasta hoitivat ensin tätä varten erityisesti valmennetut lastenhoitajaorjat. Lapsen vartuttua hän siirtyi toisten orjien kasvatettavaksi sen mukaan, mihin työhön tai toimintaan omistaja lasta tarvitsti
Usein poikalapset annettiin osaajille, jotka kouluttivat heistä sotureita. Nuo soturit eivät tienneet mitään vanhemmistaan, ja erityisen ruumiillisen valmennuksen ja mielellisen ehdollistamisen jälkeen he olivat täydellisen uskollisia orjamestarilleen. Heidän ajatustaan ohjelmoitiin pienestä pitäen pitämään tuota mestaria isänään ja äitinään, toisin sanoen Jumalana. Tuona aikana luotiin jopa erityinen uskonto tuota ajatuksen ohjelmointia varten.
Kuinka tuo muinaisen ajan käytäntö muistuttaakaan meidän aikaamme: Synnytyssairaala - neuvola - päiväkoti - peruskoulu - ammattikoulut ja yliopistot - ja orja on syntynyt. Ja koska määräysten antaja on näkymätön, pitää orja itseään vapaana eikä näin ollen ryhdy kapinoimaan.
Muinaisen Rooman ja Egyptin yläluokan ihmiset, samoin kuin keskiluokkaan kuuluvatkin, eivät olisi kauhistuttavimmissa painajaisunissaankaan voineet kuvitella, että heidän lapsensa syntyisivät muualla kuin kotona. He kutsuivat kotiinsa ensin lapsenpäästäjäkätilöt ja myöhemmin lääkärit ja ennustajat.
Venäjällä ensimmäiset synnytysmökit oli tarkoitettu irtolaiselämää viettäville itseään myyville naisille. Joskus nuo naiset menivät synnyttämään lapsensa mustalaisleiriin, jonne he saattoivat jättää ei-toivotun lapsensa kasvatettavaksi. Mustalaiset ottivat lapsen omakseen.
Synnytyssairaala on täysin mieletön paikka. Se kuvastaa hyvin selkeästi, miten naiset ovat täysin kadottaneet synnytysvaistonsa ja miten nykyihminen ei ole kadottanut pelkästään sisäistä tietouttaan alkulähteestään, vaan myös syvimmät perustunteensa. Miehen kohdalla tämä ilmenee kyvyttömyytenä rakastaa vaimoaan ja lastaan osana omaa itseään ja omana jatkumonaan.
Synnytyssairaalassa syntynyt lapsi ei voi koskaan olla pelkästään vanhempiensa lapsi. Hän on aina vielä j o n k u n m u u n. Syntymistapahtumaan kuuluu lapsen hedelmöittäminen, kohdunaikainen elämä ja hänen ilmaantumisensa ulkoiseen maailmaan. Ja viimeksi mainittu on yhtä tärkeä kuin muutkin osatekijät. Jos annatte lapsenne vieraiden ihmisten käsiin, joille sekä te että teidän lapsenne ette merkitse yhtään mitään, niin suhteenne lapsenne syntymään on epätäydellinen. Näin ollen teissä ei pääse syntymään täydellisiä isän tunteita lastanne kohtaan. Lapsi tuntee tämän, eikä vastaavasti pysty koskaan tuntemaan voimakkaita lapselle luontaisia kiintymyksen ja rakkauden tunteita teitä kohtaan.
Rakkaus ei ole silloin sellaista kuin sen tulisi ja kuuluisi olla. Tuollaiset lapset eivät kykene rakastamaan vanhempiaan eivätkä itse elämää. Sillä elämä ei alun alkaenkaan ole näyttänyt heille hymyileviä kasvojaan.
Toki tuollaisen laiminlyönnin voi korvata suhtautumalla vastasyntyneeseen tietyllä tavalla, mutta se ei koskaan tule olemaan helppoa.
Mitä kauemmaksi Maan eri kansojen muinaisuuteen mennään, sitä täydellisempää lasten syntyminen on ollut. Nykypäivän mielettömässä maailmassa lapsen syntyminen on hyvin alkukantaista, irvikuva sen täysimmästä tarkoituksesta. Nykyaikana lapsen syntymään suhtaudutaan kuin umpilisäkkeen poistoon sairaalta ihmiseltä.
Haluaisinkin kertoa teille iloisemmista asioista. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että ihmiskunta on alkanut vakavasti miettiä kaiken tapahtuneen tarkoitusta.
Venäjälle, Yhdysvaltoihin ja Ranskaan on syntynyt kouluja, jota ovat keskittyneet lapsen maailmaan saattamisen henkiseen puoleen. Joissakin maissa toimii niin ikään järjestö, joka on perehtynyt lapsen kohdunaikaiseen kasvatukseen.
Moskovassa ja Pietarissa on vanhemmille tarjolla kotisynnytykseen valmentavia kursseja. Ihmiset pyrkivät palauttamaan kadotetut ja unohdetut tiedot ja perinteet ja rakkauden, joka on niin kauan ollut kadoksissa.
sunnuntai 22. marraskuuta 2015
Symfonia; Don't let me go/Ethän laske mua luotasi pois...
Hyvät kanssaihmiset!
Keitä me olemme?
Muistot ovat heräilemässä. Ja avain, jolla syvin olemuksemme voi paljastua meille jälleen, on RAKKAUS. Sillä sielumme ydinolemus koostuu rakkauden voimasta, se ON rakkaus.
Kun rakastamme ensin itseämme ja sen jälkeen toisiamme ehdoitta, annamme kaiken anteeksi emmekä tuomitse, tarjoamme sillä toisillemme suurimman lahjan, jonka kukaan voi kenellekään tänä aikana tarjota, tarjoamme Jumalan lahjan lapselleen; tarjoamme mahdollisuuden
h e r ä ä m i s e e n ja m u i s t a m i s e e n; mahdollisuuden elämään, iloon ja riemuun.
Olkaa hyvät, tässä kaikella rakkaudella Timo Tolkin bändi Symfonia, levyltä In Paradisum kappaleen Don't let me go lyrautukset suomen kielelle sovitettuna.
Ethän laske mua luotasi pois
Niin, tässä nyt oon
katson valoon
tulin kaukaa ja taistelin
ei mennyttä nyt näy
lämpöinen tuuli käy
se koskettaa kuin sinä silloin...
Nyt kuulen sen
uneen vaipuneen
valtakunnan kutsun kaukaisen
sisälläni nostaa tuo kaipuu
Uuden Maan
sen vihkii aamu kruunullaan...
Ethän laske mua luotasi pois
ollaan tää hetki ikuisuuden
ethän laske irti mua nyt
nousee pian aamu
kantaa valkeuden, puhdistaen
kaipuun sydämen
Oli levoton ja suunnaton
sointi ammoin nuorten sielujen
nyt otsa viisauteen auki on
kauneuden portti aukeaa hiljaa
Siinä sinut nään
hymyysi jään
siivet oikomaan ja lämmittelemään
povees painan pään
- en tästä lähdekään -
ikuisuus, tiedän meillä on...
Ethän laske mua luotasi pois
ollaan tää hetki ikuisuuden
ethän laske mua irti nyt
nousee pian aamu
kantaa valkeuden, puhdistaen
kaipuun sydämen...
kirkastaen rakkauden.
(Symfonia: Matos/Tolkki)
Keitä me olemme?
Muistot ovat heräilemässä. Ja avain, jolla syvin olemuksemme voi paljastua meille jälleen, on RAKKAUS. Sillä sielumme ydinolemus koostuu rakkauden voimasta, se ON rakkaus.
Kun rakastamme ensin itseämme ja sen jälkeen toisiamme ehdoitta, annamme kaiken anteeksi emmekä tuomitse, tarjoamme sillä toisillemme suurimman lahjan, jonka kukaan voi kenellekään tänä aikana tarjota, tarjoamme Jumalan lahjan lapselleen; tarjoamme mahdollisuuden
h e r ä ä m i s e e n ja m u i s t a m i s e e n; mahdollisuuden elämään, iloon ja riemuun.
Olkaa hyvät, tässä kaikella rakkaudella Timo Tolkin bändi Symfonia, levyltä In Paradisum kappaleen Don't let me go lyrautukset suomen kielelle sovitettuna.
Ethän laske mua luotasi pois
Niin, tässä nyt oon
katson valoon
tulin kaukaa ja taistelin
ei mennyttä nyt näy
lämpöinen tuuli käy
se koskettaa kuin sinä silloin...
Nyt kuulen sen
uneen vaipuneen
valtakunnan kutsun kaukaisen
sisälläni nostaa tuo kaipuu
Uuden Maan
sen vihkii aamu kruunullaan...
Ethän laske mua luotasi pois
ollaan tää hetki ikuisuuden
ethän laske irti mua nyt
nousee pian aamu
kantaa valkeuden, puhdistaen
kaipuun sydämen
Oli levoton ja suunnaton
sointi ammoin nuorten sielujen
nyt otsa viisauteen auki on
kauneuden portti aukeaa hiljaa
Siinä sinut nään
hymyysi jään
siivet oikomaan ja lämmittelemään
povees painan pään
- en tästä lähdekään -
ikuisuus, tiedän meillä on...
Ethän laske mua luotasi pois
ollaan tää hetki ikuisuuden
ethän laske mua irti nyt
nousee pian aamu
kantaa valkeuden, puhdistaen
kaipuun sydämen...
kirkastaen rakkauden.
(Symfonia: Matos/Tolkki)
torstai 5. marraskuuta 2015
Symfonia; Fields Of Avalon/Kultainen maa
"Mister Stratovarius" Timo Tolkin oma bändi Symfonia ja laulu Fields Of Avalon saa tässä suomenkielisen sovituksensa ensi esityksen. Olkaa hyvät:
Kultainen
maa
Joskus
tuntuu kuin ilman suuntaa ois
karkaa
elämäni käsistä pois
kaukana
maa hohtaa
uutta
mun katseeni tavoittaa
Selkäni
käännän nyt, ja lähden pois
tien
uuden nään, en astumatta olla voi
lintunen
tää häkistään
astuu
ulos elämään
Uusi
maailma mua kutsuu
kaukaa
katsella mä sain
siitä
haaveilla vain
kunnes
häkkini, pimeyteni -ymmärsin-
oli
valhe vaan
Kultainen
on maa
sen
jakaa saan...
On
auenneet silmäni
rohkeuden
sain
avautuu
edessäni kaunein maa
pois
kauas pois, lennän kuin ei
maailmalla
ääriä ois
Uusi
maailma mua kutsuu
kaukaa
katsella mä sain
siitä
haaveilla vain
kunnes
häkkini, pimeyteni -ymmärsin-
oli
valhe vaan
Kultainen
on maa
sen
jakaa saan...
Kultainen
on maa eessäni
kukkuloita
vehreimpiä ja virtaa kristallivesi
kun
kerran saa nähdä maan kauneudessaan
ei
unohtaa voi
Kultainen
on maa eessäni
taivas
syvänsinisin ja purjehtii pilvi
kun
kerran saa nähdä maan kauneudessaan
ei
unohtaa voi
Kultainen
on maa...
(Symfonia: Tolkki/Matos.
Suom. S.M.)
keskiviikko 4. marraskuuta 2015
Chris Rea: Tie helvettiin...
On kysymys jota ei saa esittää.
Mikä kysymys voi olla sellainen?
Ja miksi sitä kysymystä ei saa esittää?
Seuraavan Chris Rean menestyskappaleen sanat, tässä suomen kielelle sovitettuna, tarttuvat mutkitta tähän aiheeseen, kiellettyyn aiheeseen.
Kysymys, jota ei saa esittää, kuuluu:
Olemmeko me ihmiskuntana tieteinemme ja teknologioinemme lähestymässä kehityksen vai rappion huippupistettä?
Mutta minkä ihmeen vuoksi näin tärkeätä kysymystä ei saa julkisesti esittää ja sitä vakavasti pohtia? Sen tähden, koska jo tämän kysymyksen esittäminen eli tärkeäksi tunnustaminen vääjäämättä paljastaa totuuden. Tämän kysymyksen vakavamielinen esille asettaminen saa ihmisten a j a t u k s e n liikkeelle, ja ihmisten ajatuksen käynnistyminen ei ole kaikkien mieleen. Tavallisten ihmisten, sinun ja minun, herääminen (ajatuksen käynnistyminen) riistää vallan heiltä, jotka ovat meitä vuosituhansien ajan hallinneet ja tehneet meistä koneita, tahdottomia biorobotteja (kirjasuositus: Vladimir Megre: Suvun kirja).
Kysymys on esitetty.
Chris, ole hyvä!
Tie helvettiin
Vielä hetken tässä seison
joki kuollut kuohuaa
mä vastarantaa katson ihan hiljaa
Valot kaupungin meidät koittaa
elon onneen opastaa
astut varjoon ja huomaat, olit yksin
Sulle hymyilen ja sä pelkäät
- kuka mies tuo outo on
ei lapsen pitäisi epäillä vaan elää elämä
Taas uusi tekniikan läpimurto?
ei ei, me ollaan tiellä helvettiin
Oot olemassa jos luottoa löytyy
ja kaiken takaisin maksaa saat
on sielusi paperisilppua
tuulena taivaalla
Katso maailmaa, avaa silmäs
mitä näetkään?
sinun täytyy herätä ja huomata
Et kaahaa kuninkaiden valtatiellä
ei ei, olet matkalla helvettiin.
(Chris Rea. Suom. S.M.)
Mikä kysymys voi olla sellainen?
Ja miksi sitä kysymystä ei saa esittää?
Seuraavan Chris Rean menestyskappaleen sanat, tässä suomen kielelle sovitettuna, tarttuvat mutkitta tähän aiheeseen, kiellettyyn aiheeseen.
Kysymys, jota ei saa esittää, kuuluu:
Olemmeko me ihmiskuntana tieteinemme ja teknologioinemme lähestymässä kehityksen vai rappion huippupistettä?
Mutta minkä ihmeen vuoksi näin tärkeätä kysymystä ei saa julkisesti esittää ja sitä vakavasti pohtia? Sen tähden, koska jo tämän kysymyksen esittäminen eli tärkeäksi tunnustaminen vääjäämättä paljastaa totuuden. Tämän kysymyksen vakavamielinen esille asettaminen saa ihmisten a j a t u k s e n liikkeelle, ja ihmisten ajatuksen käynnistyminen ei ole kaikkien mieleen. Tavallisten ihmisten, sinun ja minun, herääminen (ajatuksen käynnistyminen) riistää vallan heiltä, jotka ovat meitä vuosituhansien ajan hallinneet ja tehneet meistä koneita, tahdottomia biorobotteja (kirjasuositus: Vladimir Megre: Suvun kirja).
Kysymys on esitetty.
Chris, ole hyvä!
Tie helvettiin
Vielä hetken tässä seison
joki kuollut kuohuaa
mä vastarantaa katson ihan hiljaa
Valot kaupungin meidät koittaa
elon onneen opastaa
astut varjoon ja huomaat, olit yksin
Sulle hymyilen ja sä pelkäät
- kuka mies tuo outo on
ei lapsen pitäisi epäillä vaan elää elämä
Taas uusi tekniikan läpimurto?
ei ei, me ollaan tiellä helvettiin
Oot olemassa jos luottoa löytyy
ja kaiken takaisin maksaa saat
on sielusi paperisilppua
tuulena taivaalla
Katso maailmaa, avaa silmäs
mitä näetkään?
sinun täytyy herätä ja huomata
Et kaahaa kuninkaiden valtatiellä
ei ei, olet matkalla helvettiin.
(Chris Rea. Suom. S.M.)
lauantai 31. lokakuuta 2015
Muistokivellä...
Luonnon valinta.
Kaikki, mikä häiritsee Maailmankaikkeuden luomusten kauneutta, katoaa, kuolee. Itse elämä ei salli elämää luovan a j a t u k s e n kuolla. Ajatelkaamme siis vain elämää, uuden luomista ja kauneutta! Tänä päivänä, kun on tapana muistella kuolleita omaisia, "pyhiä", heidän elottomilla hautamuistomerkeillään itkeskellen, ripustamme näin heidän sidottujen sielujensa kaulaan vain uuden kahleen. Ajattelemalla kuolemaa, kadonnutta, luomme ja pidämme sitä yllä.
Tässä kohden suosittelen erittäin lämpimästi lukemaan "Venäjän soivat seetripuut" -kirjasarjan! Vladimir Megren kirjoittamana Anastasia ilmoittaa meille totuuden tiedon ihmisestä ja elämästä ja Jumalasta. Tietääkseni tämä kirjasarja on tuorein suora Hengen ilmoitus ihmiselle (pois lukien tässä blogissa luettavissa oleva "Uuden ajan Pyhä Raamattu"), voimallisin tieto uuteen maailmaan ja tietoisuuteen, taivaan valtakuntaan omassa sielussaan, astumassa olevalle jumal'olennolle, elämään ja rakkauteen heränneelle ihmiselle!
Ajatelkaamme elämää! Mikään elävä ei koskaan kuole. Kun rakkaiden omaistemme ikuisen sielun muisto kirkastuu mielissämme, he tulevat luoksemme riemuiten. He elävät kanssamme ikuisessa nykyhetkessä suunnitellen ja luoden huomisen kaunista Maata, jossa lastemme ja lastemme lasten on hyvä elää.
Turvassa
huomassa korkeiden kuusten
Pimeässä
epäilyksen katseet kaukana meistä
Tähdet
latvojen lomasta meitä hellästi takaisin katsovat, kun aika tiivistyy kahden Maailmankaikkeuden lapsen
Pimeässä
sinä ja minä varomme juurakoita
niinkuin silloin...
(S.M.)
Kaikki, mikä häiritsee Maailmankaikkeuden luomusten kauneutta, katoaa, kuolee. Itse elämä ei salli elämää luovan a j a t u k s e n kuolla. Ajatelkaamme siis vain elämää, uuden luomista ja kauneutta! Tänä päivänä, kun on tapana muistella kuolleita omaisia, "pyhiä", heidän elottomilla hautamuistomerkeillään itkeskellen, ripustamme näin heidän sidottujen sielujensa kaulaan vain uuden kahleen. Ajattelemalla kuolemaa, kadonnutta, luomme ja pidämme sitä yllä.
Tässä kohden suosittelen erittäin lämpimästi lukemaan "Venäjän soivat seetripuut" -kirjasarjan! Vladimir Megren kirjoittamana Anastasia ilmoittaa meille totuuden tiedon ihmisestä ja elämästä ja Jumalasta. Tietääkseni tämä kirjasarja on tuorein suora Hengen ilmoitus ihmiselle (pois lukien tässä blogissa luettavissa oleva "Uuden ajan Pyhä Raamattu"), voimallisin tieto uuteen maailmaan ja tietoisuuteen, taivaan valtakuntaan omassa sielussaan, astumassa olevalle jumal'olennolle, elämään ja rakkauteen heränneelle ihmiselle!
Ajatelkaamme elämää! Mikään elävä ei koskaan kuole. Kun rakkaiden omaistemme ikuisen sielun muisto kirkastuu mielissämme, he tulevat luoksemme riemuiten. He elävät kanssamme ikuisessa nykyhetkessä suunnitellen ja luoden huomisen kaunista Maata, jossa lastemme ja lastemme lasten on hyvä elää.
Muistokivellä
Turvassa
huomassa korkeiden kuusten
Pimeässä
epäilyksen katseet kaukana meistä
Tähdet
latvojen lomasta meitä hellästi takaisin katsovat, kun aika tiivistyy kahden Maailmankaikkeuden lapsen
sydämenlyönteihin
Pimeässä
sinä ja minä varomme juurakoita
Tiedämme
tänne kerran jälleen palaamme, kodin muistoon
tänne kerran jälleen palaamme, kodin muistoon
niinkuin silloin...
(S.M.)
torstai 29. lokakuuta 2015
Nightwish: Kaunis sielu...
Kaunis sielu
(Nightwish: Swanheart)
Katsoin, kaunis on maa
rakkaus pyytää puolestaan kuolemaan
seison, vierelläs seison
liikumme hiljaa, puhdistuen
Siivet saamme merkiksi, silloin
nousen pintaan hengittäen
Tuo tuulonen
sai lainehen
ja tulin luokses ajelehtien
sielumme kohtaavat hyräillen
Siivet saamme merkiksi, silloin
nousen pintaan hengittäen
Nyt kiire jää
on sielu kaunis ja puhdas
toiseen yhdistyen
minä kuolen taas hymyillen
Painan olkaas suudelman
valo läikkyy, aarre pohjaan taas vajoaa...
(T. Holopainen. suom. sanat S.M.)
tiistai 27. lokakuuta 2015
Uuden ajan "Juliet ja Joonatan..."
Rakkaat ihmiset!
Kuten joku saattaa huomata, radiohiljaisuus tämän sivuston kohdalla ei kunnolla pidä. Mutta kun sielu puhuu, sitä ei saata vaientaa.
Elämme aikaa, jolloin jokaisella meistä on, niin todella halutessaan, toteuttaa unelmansa. Kaikki unelmat käyvät toteen elävässä elämässä, kun tahdomme niin ja uskomme siihen järkähtämättä, ja kun nöyrrymme ja hiljenemme kuuntelemaan henkemme ohjausta omassa sisässämme ja ymmärrämme näin tehdä oikeita ja kauniita asioita unelman eteen.
Seuraavan on tarkoitus valaa uskoa lannistettuihin ihmissydämiin, niiden ihmisten sydämiin, jotka ovat menettäneet jotakin aitoa, jotka ovat kokeneet menettäneensä rakkauden eivätkä usko ikinä sitä enää näkevänsä.
Olkaa hyvät: uuteen aikaan päivitetty sanoitus Anna Ericssonin iki-ihanasta Juliet ja Joonatan -kappaleesta.
Juliet ja Joonatan
Viattomat tunteet heitä ohjaa
elon ihmeiden täyteisen kauniin näyttää
sydämet nuo samaan tahtiin hakkaa
ne yhteen tuo kaksi rohkeaa.
Juliet ja Joonatan
he tuuleen nauraen kohoaa
ja toisensa näin saa, ja rakkaus
se syöksyy taivaisiin syviin, kauneimpiin
unelmien pyörteisiin,
Juliet ja Joonatan...
Sydämiinsä rakensivat suojaa
jota mikään voima koskaan ei voi murtaa
viattomuuden muuri heitä turvaa
ei pelot, varjot sisään käydä saa.
Juliet ja Joonatan
he tuuleen nauraen kohoaa
ja toisensa näin saa, ja rakkaus
se syöksyy taivaisiin syviin, kauneimpiin
unelmien pyörteisiin...
...siellä kohdata saavat he jälleen
portilla lämpöisten sydänten
kun kylmä viima koittaa jäädyttää.
Juliet ja Joonatan
he tuuleen nauraen kohoaa
ja toisensa näin saa, ja rakkaus
se syöksyy taivaisiin syviin, kauneimpiin
unelmien pyörteisiin
Juliet ja Joonatan...
...he huutaa rinnoin riemuisin
aurinkoon lämpöiseen,
peiliin suuren rakkauden
Juliet ja Joonatan.
(Sanat Anna Eriksson/S.M.)
Kuten joku saattaa huomata, radiohiljaisuus tämän sivuston kohdalla ei kunnolla pidä. Mutta kun sielu puhuu, sitä ei saata vaientaa.
Elämme aikaa, jolloin jokaisella meistä on, niin todella halutessaan, toteuttaa unelmansa. Kaikki unelmat käyvät toteen elävässä elämässä, kun tahdomme niin ja uskomme siihen järkähtämättä, ja kun nöyrrymme ja hiljenemme kuuntelemaan henkemme ohjausta omassa sisässämme ja ymmärrämme näin tehdä oikeita ja kauniita asioita unelman eteen.
Seuraavan on tarkoitus valaa uskoa lannistettuihin ihmissydämiin, niiden ihmisten sydämiin, jotka ovat menettäneet jotakin aitoa, jotka ovat kokeneet menettäneensä rakkauden eivätkä usko ikinä sitä enää näkevänsä.
Olkaa hyvät: uuteen aikaan päivitetty sanoitus Anna Ericssonin iki-ihanasta Juliet ja Joonatan -kappaleesta.
Juliet ja Joonatan
Viattomat tunteet heitä ohjaa
elon ihmeiden täyteisen kauniin näyttää
sydämet nuo samaan tahtiin hakkaa
ne yhteen tuo kaksi rohkeaa.
Juliet ja Joonatan
he tuuleen nauraen kohoaa
ja toisensa näin saa, ja rakkaus
se syöksyy taivaisiin syviin, kauneimpiin
unelmien pyörteisiin,
Juliet ja Joonatan...
Sydämiinsä rakensivat suojaa
jota mikään voima koskaan ei voi murtaa
viattomuuden muuri heitä turvaa
ei pelot, varjot sisään käydä saa.
Juliet ja Joonatan
he tuuleen nauraen kohoaa
ja toisensa näin saa, ja rakkaus
se syöksyy taivaisiin syviin, kauneimpiin
unelmien pyörteisiin...
...siellä kohdata saavat he jälleen
portilla lämpöisten sydänten
kun kylmä viima koittaa jäädyttää.
Juliet ja Joonatan
he tuuleen nauraen kohoaa
ja toisensa näin saa, ja rakkaus
se syöksyy taivaisiin syviin, kauneimpiin
unelmien pyörteisiin
Juliet ja Joonatan...
...he huutaa rinnoin riemuisin
aurinkoon lämpöiseen,
peiliin suuren rakkauden
Juliet ja Joonatan.
(Sanat Anna Eriksson/S.M.)
maanantai 26. lokakuuta 2015
Kuningaskotka.
Kuningaskotka
Elipä kerran Maan päällä kotka. Kotka oli syntynyt maassa, eikä kukaan ollut ikinä kertonut sille, että sillä oli siivet. Niinpä kotka eleli koko elämänsä maassa tepastellen, ruokaa nokallaan kaivellen, suojaa ja lämpöä muiden metsän eläinten kaivamista pesäkoloista ja juurien alta etsien. Ja aina kovien tuulten ja myrskyjen pyyhkiessä yli maanpinnan kotka veti itsensä oikein suppuun, jottei tuuli sitä riepottelisi ja veisi vielä vaikka mennessäänkin tuntemattomille maille.
Tätä kotka pelkäsikin erityisesti, ja se tarkkaili jatkuvasti taivasta ja pilviä, josko milloin tuuli on yltymässä, jotta se ei yllättäisi ja tempaisisi sitä pois tutusta ja turvallisesta maan päällisestä elämästä, pois tutulta pesäkololta, joka ei nyt niin mukava ollut mutta koti kuitenkin, ja pois totutun ruuan luota, matojen ja toukkien ja juurien, jotka eivät aivan kaksisilta kotkan suussa maistuneet, mutta olivat ruokaa kuitenkin, sekä pois pelokkaasta taivaan merkkien seuraamisesta, joka nyt ei aivan viisaalta tuntunut, mutta vaikutti olevan hyödyllistä ja olihan ajan vietteeksi ja viihdykkeeksikin.
Näin kotkan elämä eteni, tasaista taaperrusta oli sen elo maan päällä.
Mutta eräänä päivänä se kohtasi siilin. "Minä olen Simo" sanoi siili ja kysyi, "Mitä sinä, taivaiden kuningas, täällä maassa tepastelet? Sinunhan kuuluisi kaarrella korkeuksissa, maata ja taivasta halliten". "Sitähän minä juuri olen ajatellutkin" vastasi kotka, "että kun oikein tuuli puhaltaa, minä puristan itseni pieneksi etten vain tempautuisi yläilmoihin, pois tutulta maan kamaralta".
Siili tuumasi itsekseen: "Kaikkea tässä tuleekin nähdyksi, tämä oli kyllä kummin juttu; taivaan ja maan valtias maan tomussa nokallaan lehtiä kääntelemässä. Noh, omapa on asiansa, minkä minä sille voin", ja niin Simo jatkoi matkaansa.
Kotkan elo eteni tuttuun tapaan, matoja ja toukkia syödessä ja taivaan merkkejä jännityksen vallassa tarkkaillessa. Mutta se ei saanut enää sielun rauhaa. "Minäkö kuningas, taivaiden korkeuksissako hallitsisin kaikkea?" se mietti, "Ihmeellinen asia, tuo mitä siili sanoi".
Kotka ei saattanut enää olla miettimättä tätä uutta ajatusta. Ja aina aamuisin sen kömpiessä kolosta ulos katsahti se taivaalle kaihoisasti ja ajatteli: "Jos en suojautuisi tuulilta, mitä minulle kävisi? Myrsky tempaisisi minut mukaansa ja riepottelisi ja paiskaisi ties minne erämaahan tai raatelevien petojen keskelle. Ja mitä minä sitten tekisin? Kaikki entinen olisi poissa, elämäni kadotettu! ...pesäkoloni, joskaan ei niin mukava, ruokani, joskaan ei niin maukas, ja vielä tuulien ja taivaan merkkien tarkkailu ja niiltä suojautuminen, eikä sekään oikein hauskaa ole mutta ajan vietteeksi... Mitä minulle jäisi? Menettäisin kaiken, mutta mitä saisin tilalle, jos en enää suojautuisi, kun tuo mahtava taivainen virta tulee ?".
Eräänä aamuna, kun aurinko jo kurkisteli lehvien takaa, könysi kotka ulos pesäkolostaan mielessään uusi ajatus, ja se mutisi hieman vielä itseään epäillen: "Tänään, kun tuuli nousee, seison pystyssä päin kiven päällä enkä lymyä koloon piiloon. Olenhan minä sentään taivaan ja maan kuningas...höh! Simo siili oli ehkä oikeassa, nyt mennään eikä meinata". Tuulen noustessa kotka kiipesi kiven päälle ja sulki silmänsä. "Tulkoon mitä tulee, piilottelu saa riittää, enää eivät maistu madot".
Tuuli nousi ja tarttui kotkan siiven kärkiin nostaen niitä hitusen, ja koska kotka ei enää vastustellut, kohosivat siivet sivuille ja nostivat sen kevyesti irti kiven päältä. Kotka vielä silmät ummessa ajatteli: "Nyt muuttuu kaikki. Minä nousen elämään, nousen maallisesta vankilastani vapauteen, siihen todelliseen maailmaan, joka minulle, valtiaalle, kuuluukin". Ja silmänsä avaten kotka huusi sydämensä melkein riemusta haljeten: "Tulkaa tuulet, tulkaa elämä, tämä kotkapa jättää varjoisan ja turvallisen mutta ei kuitenkaan niin mukavan pesäkolonsa taakseen ja liitää taivaisiin, vapauden ja ilon täyteiseen elämään, ikuiseen onnen elämään!".
Ja niin jättämällä rohkeasti taakseen maallisen elämänsä, mukavuusalueensa, joka oli vankilaksi muotoutunut, kotka saavutti sen elämän, joka sille kuuluikin.
*******
Rakas, sinä olet kotka, minä olen kotka. Meillä on siivet, ja meidät on luotu hallitsemaan maata ja taivasta, nousemaan maallisesta elämästä todelliseen elämään, hengen elämään, levittämällä rohkeasti siipemme ja antamalla tuulen niihin tarttua. Älkäämme enää suojautuko onnelta ja valolta, sulkeko korviamme rakkauden kutsulta. Meidät on luotu kohoamaan sielujemme valtakuntaan, kirmaamaan elämän kukkaniityille vapaina, sydäntemme yhdessä sykkiessä, luomaan kauneutta sieluihimme ja kaikkialle ympärillemme. (S.M.)
*******
"Iloisen sanoman kantaja" takakansiteksti:
I
Tuli on viritelty. Haistan vastasyttyneen koivuhalon makeankirpeyden. Kipunoiden aloitellessa ilotanssiaan ja hämärtyvän metsän kietoessa meidät huomaamattomasti syliinsä minä katson häneen ja sanon: "Valo karkottaa pimeyden...", "niin... totuus antaa meille vapauden" hän sanoi laskien päänsä olkaani vasten ja lisäsi: "me olemme yhdessä".
Tämän kirjan luoja on totuuden etsijä, joka halusi löytää vastauksia. Hän tiesi, että Jeesuksella niitä olisi, ja hän tartuin Raamattuun. Hän ei pitänyt ajatuksesta, että näin viisasta miestä pilkattaisiin ja kiusattaisiin ja hänet murhattaisiin, jotenka hän sanoi Jeesukselle: "Katso, tuolla pensaikon takana, siellä on jotakin, olisiko polku?". Jeesus katsoi osoittamaansa suuntaan, virnisti ja vastasi: "Miksi mennä Getsemanen puutarhaan, se on jo liiankin tutuksi käynyt, astukaamme sen sivuitse tuolle vehreän elävän aidan takana aukenevalle tielle".
II
Kulta-aarre. Sinä löysit sen!
Minulla meni siihen vuosia. Raamatuntutkijana ja totuudenetsijänä minun oli sukellettava tyrskyihin laskeakseni Jeesuksen alas ristiltä kuullakseni kasvoista kasvoihin sen tiedon, joka meiltä kuulematta jäi.
Minä en pitänyt ajatuksesta, että mies, jonka oppi sisälsi ratkaisun kaikkiin huolenaiheisiin kysymyksiin joita vain lihalliseen ihmismieleen saattoi nousta, tulisi pilkatuksi, kiusatuksi ja murhatuksi. Siispä sanoin Jeesukselle: "Veljeni, miksi mennä Getsemanen puutarhan kautta, minulla on siitä huono kutku. Ja eikö tuolta pensastojen keskestä avaudu polku? Eikö sieltä pääse niityn poikki metsään...?"
III
"Rakas ystäväni Jeesus, miksi mennä Getsemanen puutarhan kautta, minulla on siitä epämiellyttävä kutku, eikö tuolta, pensaston keskeltä, aukene jokin polku? Jospa se johtaisi meidät niityn poikki metsään...?"
Tutkijana ja totuudenetsijänä olin lopullisesti kyllästynyt pilkkaan, valheeseen ja murhaan, joten siirsimme pensaiden oksat syrjään ja toden totta, eteemme aukeni polku. Me jätimme kaupungin saastan ja pauhun taaksemme ja siinä niityn viertä kävellessämme sain kuulla totuuden ihmisestä...
IV
Työmuotona kronologinen eteneminen Johanneksen evankeliumin mukaan sitä samalla uuden ajan ymmärryksellä tulkiten. Näin syntyi tarina, jossa Jeesus niminen viisas ja rakastava mies avaa sydämensä ja opetuksensa kaikelle maailmalle.
Tässä kirjassa risti on pilkottu polttopuiksi, ja Jeesus seuraajineen kulkee Getsemanen puutarhan sivuitse niitylle ja siitä metsän suojiin - pois kaupungista, saastan ja pahuuden tyyssijasta. Tuli viritellään ja vastasytytetyn koivuhalon makeankirpeässä tuoksussa ottaa opastajamme rakkaansa vastaan ja paljastaa meille kaiken elämän ja onnen salaisuuden.
Elipä kerran Maan päällä kotka. Kotka oli syntynyt maassa, eikä kukaan ollut ikinä kertonut sille, että sillä oli siivet. Niinpä kotka eleli koko elämänsä maassa tepastellen, ruokaa nokallaan kaivellen, suojaa ja lämpöä muiden metsän eläinten kaivamista pesäkoloista ja juurien alta etsien. Ja aina kovien tuulten ja myrskyjen pyyhkiessä yli maanpinnan kotka veti itsensä oikein suppuun, jottei tuuli sitä riepottelisi ja veisi vielä vaikka mennessäänkin tuntemattomille maille.
Tätä kotka pelkäsikin erityisesti, ja se tarkkaili jatkuvasti taivasta ja pilviä, josko milloin tuuli on yltymässä, jotta se ei yllättäisi ja tempaisisi sitä pois tutusta ja turvallisesta maan päällisestä elämästä, pois tutulta pesäkololta, joka ei nyt niin mukava ollut mutta koti kuitenkin, ja pois totutun ruuan luota, matojen ja toukkien ja juurien, jotka eivät aivan kaksisilta kotkan suussa maistuneet, mutta olivat ruokaa kuitenkin, sekä pois pelokkaasta taivaan merkkien seuraamisesta, joka nyt ei aivan viisaalta tuntunut, mutta vaikutti olevan hyödyllistä ja olihan ajan vietteeksi ja viihdykkeeksikin.
Näin kotkan elämä eteni, tasaista taaperrusta oli sen elo maan päällä.
Mutta eräänä päivänä se kohtasi siilin. "Minä olen Simo" sanoi siili ja kysyi, "Mitä sinä, taivaiden kuningas, täällä maassa tepastelet? Sinunhan kuuluisi kaarrella korkeuksissa, maata ja taivasta halliten". "Sitähän minä juuri olen ajatellutkin" vastasi kotka, "että kun oikein tuuli puhaltaa, minä puristan itseni pieneksi etten vain tempautuisi yläilmoihin, pois tutulta maan kamaralta".
Siili tuumasi itsekseen: "Kaikkea tässä tuleekin nähdyksi, tämä oli kyllä kummin juttu; taivaan ja maan valtias maan tomussa nokallaan lehtiä kääntelemässä. Noh, omapa on asiansa, minkä minä sille voin", ja niin Simo jatkoi matkaansa.
Kotkan elo eteni tuttuun tapaan, matoja ja toukkia syödessä ja taivaan merkkejä jännityksen vallassa tarkkaillessa. Mutta se ei saanut enää sielun rauhaa. "Minäkö kuningas, taivaiden korkeuksissako hallitsisin kaikkea?" se mietti, "Ihmeellinen asia, tuo mitä siili sanoi".
Kotka ei saattanut enää olla miettimättä tätä uutta ajatusta. Ja aina aamuisin sen kömpiessä kolosta ulos katsahti se taivaalle kaihoisasti ja ajatteli: "Jos en suojautuisi tuulilta, mitä minulle kävisi? Myrsky tempaisisi minut mukaansa ja riepottelisi ja paiskaisi ties minne erämaahan tai raatelevien petojen keskelle. Ja mitä minä sitten tekisin? Kaikki entinen olisi poissa, elämäni kadotettu! ...pesäkoloni, joskaan ei niin mukava, ruokani, joskaan ei niin maukas, ja vielä tuulien ja taivaan merkkien tarkkailu ja niiltä suojautuminen, eikä sekään oikein hauskaa ole mutta ajan vietteeksi... Mitä minulle jäisi? Menettäisin kaiken, mutta mitä saisin tilalle, jos en enää suojautuisi, kun tuo mahtava taivainen virta tulee ?".
Eräänä aamuna, kun aurinko jo kurkisteli lehvien takaa, könysi kotka ulos pesäkolostaan mielessään uusi ajatus, ja se mutisi hieman vielä itseään epäillen: "Tänään, kun tuuli nousee, seison pystyssä päin kiven päällä enkä lymyä koloon piiloon. Olenhan minä sentään taivaan ja maan kuningas...höh! Simo siili oli ehkä oikeassa, nyt mennään eikä meinata". Tuulen noustessa kotka kiipesi kiven päälle ja sulki silmänsä. "Tulkoon mitä tulee, piilottelu saa riittää, enää eivät maistu madot".
Tuuli nousi ja tarttui kotkan siiven kärkiin nostaen niitä hitusen, ja koska kotka ei enää vastustellut, kohosivat siivet sivuille ja nostivat sen kevyesti irti kiven päältä. Kotka vielä silmät ummessa ajatteli: "Nyt muuttuu kaikki. Minä nousen elämään, nousen maallisesta vankilastani vapauteen, siihen todelliseen maailmaan, joka minulle, valtiaalle, kuuluukin". Ja silmänsä avaten kotka huusi sydämensä melkein riemusta haljeten: "Tulkaa tuulet, tulkaa elämä, tämä kotkapa jättää varjoisan ja turvallisen mutta ei kuitenkaan niin mukavan pesäkolonsa taakseen ja liitää taivaisiin, vapauden ja ilon täyteiseen elämään, ikuiseen onnen elämään!".
Ja niin jättämällä rohkeasti taakseen maallisen elämänsä, mukavuusalueensa, joka oli vankilaksi muotoutunut, kotka saavutti sen elämän, joka sille kuuluikin.
*******
Rakas, sinä olet kotka, minä olen kotka. Meillä on siivet, ja meidät on luotu hallitsemaan maata ja taivasta, nousemaan maallisesta elämästä todelliseen elämään, hengen elämään, levittämällä rohkeasti siipemme ja antamalla tuulen niihin tarttua. Älkäämme enää suojautuko onnelta ja valolta, sulkeko korviamme rakkauden kutsulta. Meidät on luotu kohoamaan sielujemme valtakuntaan, kirmaamaan elämän kukkaniityille vapaina, sydäntemme yhdessä sykkiessä, luomaan kauneutta sieluihimme ja kaikkialle ympärillemme. (S.M.)
*******
"Iloisen sanoman kantaja" takakansiteksti:
I
Tuli on viritelty. Haistan vastasyttyneen koivuhalon makeankirpeyden. Kipunoiden aloitellessa ilotanssiaan ja hämärtyvän metsän kietoessa meidät huomaamattomasti syliinsä minä katson häneen ja sanon: "Valo karkottaa pimeyden...", "niin... totuus antaa meille vapauden" hän sanoi laskien päänsä olkaani vasten ja lisäsi: "me olemme yhdessä".
Tämän kirjan luoja on totuuden etsijä, joka halusi löytää vastauksia. Hän tiesi, että Jeesuksella niitä olisi, ja hän tartuin Raamattuun. Hän ei pitänyt ajatuksesta, että näin viisasta miestä pilkattaisiin ja kiusattaisiin ja hänet murhattaisiin, jotenka hän sanoi Jeesukselle: "Katso, tuolla pensaikon takana, siellä on jotakin, olisiko polku?". Jeesus katsoi osoittamaansa suuntaan, virnisti ja vastasi: "Miksi mennä Getsemanen puutarhaan, se on jo liiankin tutuksi käynyt, astukaamme sen sivuitse tuolle vehreän elävän aidan takana aukenevalle tielle".
II
Kulta-aarre. Sinä löysit sen!
Minulla meni siihen vuosia. Raamatuntutkijana ja totuudenetsijänä minun oli sukellettava tyrskyihin laskeakseni Jeesuksen alas ristiltä kuullakseni kasvoista kasvoihin sen tiedon, joka meiltä kuulematta jäi.
Minä en pitänyt ajatuksesta, että mies, jonka oppi sisälsi ratkaisun kaikkiin huolenaiheisiin kysymyksiin joita vain lihalliseen ihmismieleen saattoi nousta, tulisi pilkatuksi, kiusatuksi ja murhatuksi. Siispä sanoin Jeesukselle: "Veljeni, miksi mennä Getsemanen puutarhan kautta, minulla on siitä huono kutku. Ja eikö tuolta pensastojen keskestä avaudu polku? Eikö sieltä pääse niityn poikki metsään...?"
III
"Rakas ystäväni Jeesus, miksi mennä Getsemanen puutarhan kautta, minulla on siitä epämiellyttävä kutku, eikö tuolta, pensaston keskeltä, aukene jokin polku? Jospa se johtaisi meidät niityn poikki metsään...?"
Tutkijana ja totuudenetsijänä olin lopullisesti kyllästynyt pilkkaan, valheeseen ja murhaan, joten siirsimme pensaiden oksat syrjään ja toden totta, eteemme aukeni polku. Me jätimme kaupungin saastan ja pauhun taaksemme ja siinä niityn viertä kävellessämme sain kuulla totuuden ihmisestä...
IV
Työmuotona kronologinen eteneminen Johanneksen evankeliumin mukaan sitä samalla uuden ajan ymmärryksellä tulkiten. Näin syntyi tarina, jossa Jeesus niminen viisas ja rakastava mies avaa sydämensä ja opetuksensa kaikelle maailmalle.
Tässä kirjassa risti on pilkottu polttopuiksi, ja Jeesus seuraajineen kulkee Getsemanen puutarhan sivuitse niitylle ja siitä metsän suojiin - pois kaupungista, saastan ja pahuuden tyyssijasta. Tuli viritellään ja vastasytytetyn koivuhalon makeankirpeässä tuoksussa ottaa opastajamme rakkaansa vastaan ja paljastaa meille kaiken elämän ja onnen salaisuuden.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)