Kaikki, mikä häiritsee Maailmankaikkeuden luomusten kauneutta, katoaa, kuolee. Itse elämä ei salli elämää luovan a j a t u k s e n kuolla. Ajatelkaamme siis vain elämää, uuden luomista ja kauneutta! Tänä päivänä, kun on tapana muistella kuolleita omaisia, "pyhiä", heidän elottomilla hautamuistomerkeillään itkeskellen, ripustamme näin heidän sidottujen sielujensa kaulaan vain uuden kahleen. Ajattelemalla kuolemaa, kadonnutta, luomme ja pidämme sitä yllä.
Tässä kohden suosittelen erittäin lämpimästi lukemaan "Venäjän soivat seetripuut" -kirjasarjan! Vladimir Megren kirjoittamana Anastasia ilmoittaa meille totuuden tiedon ihmisestä ja elämästä ja Jumalasta. Tietääkseni tämä kirjasarja on tuorein suora Hengen ilmoitus ihmiselle (pois lukien tässä blogissa luettavissa oleva "Uuden ajan Pyhä Raamattu"), voimallisin tieto uuteen maailmaan ja tietoisuuteen, taivaan valtakuntaan omassa sielussaan, astumassa olevalle jumal'olennolle, elämään ja rakkauteen heränneelle ihmiselle!
Ajatelkaamme elämää! Mikään elävä ei koskaan kuole. Kun rakkaiden omaistemme ikuisen sielun muisto kirkastuu mielissämme, he tulevat luoksemme riemuiten. He elävät kanssamme ikuisessa nykyhetkessä suunnitellen ja luoden huomisen kaunista Maata, jossa lastemme ja lastemme lasten on hyvä elää.
Muistokivellä
Turvassa
huomassa korkeiden kuusten
Pimeässä
epäilyksen katseet kaukana meistä
Tähdet
latvojen lomasta meitä hellästi takaisin katsovat, kun aika tiivistyy kahden Maailmankaikkeuden lapsen
sydämenlyönteihin
Pimeässä
sinä ja minä varomme juurakoita
Tiedämme
tänne kerran jälleen palaamme, kodin muistoon
tänne kerran jälleen palaamme, kodin muistoon
niinkuin silloin...
(S.M.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti