Ensimmäinen rauhansaarna
Pahanteosta kieltäytyminen
Alimmalla yhteiskunnan
porrasaskelmalla seisovat ihmiset, me, tavalliset ihmiset, työttömät
ja työtä tekevät kansalaiset, luovumme vapaudestamme, syntymässä
saadusta ihmisyyden oikeutuksestamme, osaksi isänmaallisen
kasvatuksen, osaksi valheellisesti uskonnollisen kasvatuksen, osaksi
länsimaisten tuhoavien hyvinvointiaatteiden - joiden keskelle olemme
syntyneet ja joiden sielua ja mieltä ja älyä rappeuttavassa
vaikutuspiirissä koko ikämme olemme eläneet - hämääminä,
osaksi oman etumme vuoksi, luovumme vapaudestamme ja ihmisarvon
tunteestamme meidän yläpuolellamme olevien ihmisten hyväksi,
ihmisten, jotka tarjoavat meille aineellisia etuja, kuten turvallisen
ja pysyvän työpaikan kunnon palkalla. Samanlaisessa asemassa ovat
myös vähän ylemmällä porrasaskelmalla seisovat ihmiset, jotka
samaten hämäyksen mutta enimmäkseen kuvitellun oman hyödyn vuoksi
luopuvat vapaudestaan ja ihmisarvostaan; sama pätee vieläkin
ylempänä oleviin, ja niin jatkuu kaikkein ylimmille askelmille
saakka – henkilöihin tai henkilöön, joka seisoo kartion huipulla
ja jonka ei enää tarvitse hankkia mitään ja jonka ainoa toiminnan
motiivi on vallanhimo ja turhamaisuus ja joka tavallisesti on niin
turmeltunut ja humaltunut vallasta hallita ihmisten elämää ja
elinolosuhteita ja kuolemaa sekä tuohon valtaan liittyvästä
ympärillä olijoiden mielistelystä, että hän jatkaen aina vaan
pahantekemistään aivan varmasti uskoo tekevänsä ihmiskunnalle
hyvää.
Uhratessaan ihmisarvonsa etujen –
edullisen yhteiskunnallisen aseman, palkkauksen, toisten ihmisten
hyväksynnän – takia kansat, siis me, sinä ja minä, tuotamme
noita ihmisiä, hallitsijoitamme, jotka eivät kykene tekemään
mitään muuta kuin sitä, mitä he tekevät, ja sitten me suutumme
heille heidän pahojen ja typerien tekojensa vuoksi. Syyttää heitä,
vahingoittaa heidän omaisuuttaan, murhata heitä on samaa kuin ensin
hemmotella lapsia ja sitten piestä heitä.
Jotta ei olisi kansan sortamista eikä
turhia sotia ja jottei kukaan vihoittelisi heille, jotka näyttävät
syypäiltä, eikä tuhoaisi heidän omaisuuttaan eikä tappaisi
heitä, näyttäisi tarvittavan varsin vähän ja nimen-omaan vain
sen, että ihmiset, me kaikki, ymmärtäisimme asiat sellaisiksi,
kuin ne ovat, ja käyttäisimme niistä niiden omia nimiä.
Tietäisimme, että armeija on tappamisen väline - kuka meistä
haluaa sydämessään, omassatunnossaan tappamista? – ja että
sotajoukon, hämäysnimenä meillä ”puolustusvoimien”,
kokoaminen ja ohjaileminen, jota hallitukset, kuninkaat ja
presidentit ja keisarit niin itsevarmasti harjoittavat, on
tappamiseen valmistautumista. Kunnia ja loisto on siitä siitä niin
kaukana kuin vain voi olla.
Kunhan
vain jokainen hallitus, kuningas ja presidentti ymmärtäisi, että
hänen armeijanjohtamis-virkansa ei ole kunnia tehtävä eikä tärkeä
velvollisuus, niin kuin hänen imartelijansa hänelle vakuuttavat,
vaan iljettävää ja häpeällistä puuhaa, tappamisiin
valmistautumista. Näin jokainen yksityinen ihminen, eli me, sinä ja
minä, ymmärtäisimme, että verojen maksaminen sotilaiden
värväämiseen ja aseistamiseen sekä etenkin asepalvelukseen
meneminen eivät ole yhdentekeviä toimenpiteitä vaan pahoja,
häpeällisiä tekoja,
että ne eivät ole
vain periksi antamista
vaan o s a l l i s t u m i s t a tappamiseen, kun
me tämän ymmärrämme,
silloin häviäisi itsestään meitä suututtava hallitusten,
presidenttien ja johtavan rikkaan eliittijoukon valta, jonka takia me
heitä nyt syytämme ja heidän päitä vadille vaadimme.
Niin että ei poliitikkojamme ja
presidenttejämme vihata eikä tappaa pidä, vaan on selitettävä
heille, että he itse ovat murhaajia varustellessaan armeijoita,
pitäessään niitä yllä ja pakottaessaan kansalaisia astumaan
asepalvelukseen opettelemaan roboteiksi, jotka tuntemattoman ihmisen
käskystä tappavat tuntemattomia ihmisiä; on siis kieltäydyttävä
asepalveluksesta ja tällä tavoin estettävä heitä, johtajia,
hallituksia, tappamasta ihmisiä.
Jos me, ihmiset, tavalliset
kansalaiset, emme vielä menettelekään näin, se johtuu yksinomaan h y p n o o s i s t a, jonka vallassa
hallitukset itsesäilytysvaiston ohjaamina visusti pitävät meitä.
Niinpä päämäärää, että sodat ja väkivalta lakkaisivat, että
ihmiset lakkaisivat murhaamasta sen enempää johtajia kuin toisiaankaan, ei voi edistää
vihalla, väkivallalla eikä murhilla – nämä päinvastoin
voimistavat hypnoosia ja antavat samalla hallituksille tekosyyn
edelleen ylläpitää ja kiristää pakkovaltaa ja sortoa suhteessa
tavallisiin kansalaisiin – siis rauhan päämäärä saavutetaan
vain tunnistamalla valhe, joka meille tavallisille ihmisille,
sinulla ja minulle, on koko elämämme aikana syötetty ja näin
herättävä hypnoosista omaan ajatteluun ja todelliseen hengen
ymmärrykseen, joka on meidän jokaisen ihmisen elävä ja syvin
olemus.
(Lev
Tolstoi: ”Omatuntoja”/S.M.)
