TULENKOHENTAJA
Viisi Mooseksen kirjaa uuden ajan ihmiselle
Mooseksen ja vanhuksen puheista kiinnostuneina moni muukin tuli Moosesta kuulemaan. Mooses puhui heille: "Minä tiedän, että te kärsitte, ymmärrän ahdingontilanne. Mutta älkää vaipuko katkeruuteen! Katkeruus syö teidän ymmärryksenne ja likaa sydämenne. Kuulkaa minua: minä sanon nyt teille mikä on minun totuuteni joka antaa elämän, ja missä se on. Ja tämä totuuden tietouden ymmärtämys tulee antamaan elämän kaikille, myös sinulle, vanhus. Totuus on tämä: ilman henkeä, meille silmin näkymätöntä elämän henkeä, ei ole mitään elämää. Ja tämä henki on tietoisuuden voima ihmisessä. Tämä henki, ikuisuudesta kotoisin oleva ja iankaikkisesti elävä henki on ihmisen sielu, ihmisen sisin olevainen – elämänymmärrys. Ja tämä sama henki on jokaisen ihmisen sielu. Jotenka, nyt tarkatkaa; jos ponnistat itsesi irti tämän maailman valheista, kuuntelet omaa sisällistä ääntäsi, oman tuntosi ääntä sydämessäsi, tulet pian ymmärtämään, että jokainen ihminen on tämän saman ymmärrys-hengen lapsi. Eikä muutoin saata ollakaan; sillä ihminen ei ole ihminen – vaan ihmisyyden poissaolon lihaisa ilmennys – erillisenä tietoisuuden valosta kulkiessaan. Hän on vaan liha, kuolemaansa ja maatumistansa odotteleva ja elossapysymisensä puolesta tappeleva tyhmä liha. Mutta teille tämä tieto: jokaisessa eläväsydämisessä ihmisessä on tämä sama elämän alku-liekki josta puhun palavana. Toisissa - kuten sanottu - elävänä, heissä jotka ovat totuutta rakastaneet ja sen löytäneet ja säilyttäneet, kun taasen toisissa elämän liekki on sammunut, sielu hukkunut, ihmisen sen itsekkään lihan mielen mukaisissa elämänhekumoissa ja eksymyksissä kadotettuaan. Ja minä sanon, arvoisa vanhus, että tämmöisessä ihmisessä - joka ei ole enää todella ihminen vaan saatanan tahdoton ja ymmärtämätön palvelija - elää kuolema, elää se paholainen, joka ei tiedä elämästä, hengen kirkkaudesta, vaan työskentelee pahuuden valtakunnan, valtion, rakentajana".
"Juuri nämä ihmiset tuhosivat teidän kotinne ja perheenne. Sitä ei tehnyt elämän-äly, sillä hän todella on elämän isä - kuinka itse elämä voisikaan tuhota itsensä -, vaan sen teki pahuuden henki, kaiken elämän vihollinen tietämättömäin ihmisten käsillä todistaen meille samalla sen, että todellinen elämä ei ole mitään maallista, ei taloja, ei karjaa, ei maita eikä peltoja, ei omaisia eikä perheitä eikä rahaa, vaan todellinen elämä, totuus, on hengessä. Ja joka henki elää meissä täyttä onnen ja yltäkylläisyyden elämäänsä jokaisena hetkenä; -- ensin henki, tunto elämästä ja todellisuudesta, sen päälle kaikki tämä maallinen, talot ja maat ja elikot ja perheet ja omaisuudet”. Hengen palossaan Mooses jatkoi: ”Kuinka vain teitä, Egyptin kansalaiset, ja sinua hyvä vanhus, kiusattaneenkin, pidettäneen nälässä ja pelossa ja surussa perheidenne tähden, on teillä aina kallein aarre teissä itsessänne - teidän sielun-elämänne, ja siinä elämässä on tosi vapaus, sisällinen ikuinen onnen elämä. Ja tämä elämä on juuri se kirkkauden valtakunta, jonka teidän isäinne isät, Aabraham, Jaakob ja Iisak löysivät. Uskokaa minua - ja kun ajatustanne ponnistatte sielunne tämän teille oikeaksi todistaa -, että tämä kaupunki ja sen hengellisessä laiskuuden tilassa elävät ihmiset, vielä makea viini kurkussansa ja liha hampaidensa välissä, tulevat hukkumaan - ja ovat jo hukkuneet, sillä henkensä ovat kadottaneet ja henki ei elä ajassa. Nämä pappismielen ja hallituksen toimista eksytetyt tulevat häviämään surullisella tavalla, vihoissansa valon löytäneille totuuden ihmisille, ja heidän sielunsa palo sammuu tykkänään ja he harhailevat tiedottomuuden pimeissä halleissa omia himojaan harjoittaen ikuisessa nälässä ja janossa, totuuden sekä rakkauden nälässä ja janossa kielen kitalakeensa takertuessa ja kuumuuden nahkansa mustaksi korventaessa. Siinä on heille heidän itsensä rakentama pahuuden valtakunta, ei elämän herran rakentama. Ymmärrä tämä, ihminen: henki on sinun elämäsi, ruumis on sinun kuolemasi. Siispä kysynkin nyt: kumpaa on sinun siis ensin ravitseminen, ikuista henkeäkö, jonka ravinto tulee sydämestäsi, elämisen-ymmärtämyksen älystä sinussa itsessäsi laskeutuen jokaisena elämäsi hetkenä sielusi aamunkoin viheriöitsevälle nurmelle, henkeä, jonka ilmennys sinussa on sydämen puhtaus ja armollisuus ja kirkas ymmärrys - selkeä ajattelun virta -, vaiko ruumista, lihaa, joka vaatii itse elossa pysyäkseen leipää ja vie sen vaikka lapsen suusta, sillä ei ymmärrä olevansa itse vaan kerran kaatuva ja mätänevä tomumaja? Kumpaa palvella? Palvellako ikuista henkeä, elämää, kaikille ihmisille yhteistä onnen elämää vaiko lihaa, lihan mieltä, sen ääntä vain kuullen, kaupunkeja ja koneita tuhovimmassa rakennellen ja halujansa täyttäen ja näin samaan eläen jatkuvassa pelossa itsensä tuhoutumisesta, joka pelko ajaa kaiken kauniin ja kehkeytyvän alleen murskaavaan itsekkyyteen, kylmäsydämisyyteen ja pahuuteen?". (IV. 11:1-6,10,13,18-33. 12:6-8. 14:10)
- Santeri Mikkonen
