Demokratian isä...

                                 Demokratian isä

Orjat kulkivat hitaasti toinen toisensa jäljessä kantaen kukin painavaa hiottua kiveä. Orjien rivejä oli neljä, ja jokainen niistä ulottui puolentoista kilometrin matkan kivilouhimoilta uuden linnoituskaupungin rakennuspaikalle. Aseistetut vartijat, yksi vartija kymmentä orjaa kohden, tarkkailivat orjien rivistöjä silmä tarkkana. Laahustavien orjarivistöjen sivustalla kohosi kolmenkymmenen metrin korkuinen hiotuista kivistä rakennettu kukkula, jonka laella istui valtaistuimellaan Kratius, yksi ylipapeista. 

Kukaan ei häirinnyt hänen rauhaansa. Itse asiassa kukaan ei edes uskaltanut luoda häneen silmäystäkään keskeyttääkseen hänen syvää mietintäänsä. Orjat ja vartijat pitivät kukkulaa ja sen laella lepäävää valtaistuinta ympäröivään maisemaan olennaisesti kuuluvana. Eikä kukaan enää kiinnittänyt huomiota tuohon ihmiseen, joka välillä istui valtaistuimellaan, välillä taas kuljeskeli kukkulan laella.

Kratius oli ottanut tehtäväkseen uuden valtion luomisen ja pappien ylivallan lujittamisen tuhansiksi vuosiksi eteenpäin. Hän halusi alistaa kaikki Maan ihmiset valtansa alle ja tehdä heistä kaikista, myös valtioiden hallitsijoista, pappien orjia. 

 

Tarkkaillessaan orjia Kratius oli kiinnittänyt huomiota erään nuoren miehen määrätietoiseen ja tutkivaan katsantoon, joka erosi täysin muiden orjien harhailevasta ja välttelevästä katseesta. Tuon nuoren miehen kasvot olivat välillä keskittyneen mietteliäät, välillä taas eloisan kiihtyneet. ”Hän punoo ihan selvästi jotain suunnitelmaa”, ajatteli ylipappi. ”Olisi tietysti yksinkertaisinta ilmoittaa hallitsijalle ja vangituttaa tuo nuori orja. Hän on selvästi kaikkien muiden orjien suurin innoittaja. Mutta sillä ei ongelmaa ratkaista”, ymmärsi Kratius. ”Orjat haluavat aina jatkossakin vapautensa. Uusia keulahahmoja ilmaantuu ja uusia suunnitelmia punotaan. Ja näin valtion suurin uhka on yhä edelleen sen sisällä".

Kratiuksella oli edessään suuri tehtävä: laatia suunnitelma koko maailman orjuuttamiseksi. Hän tajusi, että suunnitelmaa ei toteutettaisi suoran väkivallan keinoin. Olisi keksittävä yhden ihmisen ja kokonaisten kansakuntien  m i e l e e n  kohdistuva lähestymistapa. Ihmisten koko ajatusmaailma olisi muutettava, olisi iskostettava kaikkien mieliin, että orjuus on kaikkein suurin  h y v e. Hänen tulisi saattaa läpi itsestään kehittyvä ohjelma, joka johtaisi kokonaiset kansakunnat harhaan ja eksymään tilassa, ajassa ja käsityksissään. Ja mikä kaikkein tärkeintä – harhautumaan täysin todellisuuden oikeassa tulkitsemisessa ja tajuamisessa. 

 

Kratius mietti ja mietti, hänen ajatuksensa kiirivät yhä nopeammin, kunnes yht'äkkiä, kuin salaman leimauksena, oli suuri ohjelma syntynyt. Yksityiskohdat eivät vielä olleet muotoutuneet, eikä hän kyennyt vielä selvittämään ohjelmaa muille, mutta hän tunsi sen mahtavuudessaan polttavan joka soluaan. Kratius tunsi itsensä koko maailman yksinvaltiaaksi. ”Mietin kaikki ohjelmani yksityiskohdat, lausun muutaman sanan, ja maailma alkaa muuttua. 

Aivan uskomatonta! Vain jokunen sana – ja koko maailma alistuu minun ja ajatukseni valtaan. Jumala on toden totta antanut ihmiselle voiman, jolle ei ole vertaa koko Maailmankaikkeudessa. Tuo voima on  i h m i s e n 
a j a t u s. Se luo sanoja ja muuttaa historian kulun. Vain muutamalla lauseella minä pakotan heidät ja myös nykyisten orjien jälkeläiset samoin kuin maalliset hallitsijat olemaan orjina tuhansien vuosien ajan.”

Ja jo seuraavana päivänä muut papit ja faarao oli kutsuttu hänen tarkkailupaikalleen. Heidän edessään Kratius aloitti puheensa: ”Sitä, mitä nyt kuulette, ei saa koskaan kirjoittaa muistiin tai kertoa kenellekään. Olen keksinyt keinon kaikkien Maan päällä elävien ihmisten muuttamiseksi faaraomme orjiksi. Se on mahdotonta edes valtavien sotajoukkojen tai uuvuttavien sotien voimin. Mutta minä saan sen aikaan vain lausumalla muutaman lauseen. Vain kaksi päivää noiden sanojen lausumisen jälkeen voitte itse todeta, miten maailma on alkanut muuttua. 

Katsokaa, miten tuolla alhaalla kahlehditut orjat kulkevat pitkinä jonoina kantaen kukin yhtä kiveä. Heitä vartioimassa on useita sotureita. Mitä enemmän orjia, sitä parempi valtiolle – niin olemme aina ajatelleet. Mutta mitä enemmän orjia on, sitä enemmän me myös pelkäämme heidän nousevan kapinaan; ja niinpä me vahvistamme vartiointia. Ja meidän täytyy ruokkia orjiamme hyvin, muuten he eivät jaksa tehdä ruumiillisesti raskasta työtä; mutta siitä huolimatta orjat ovat laiskoja ja taipuvaisia kapinointiin. Katsokaa, miten hitaasti he liikkuvat, eikä laiskistunut vartija vauhdita heitä ruoskan viuhahduksin; hän ei ruoski edes terveitä ja vahvoja orjia. 

Mutta minä sanon teille, että he tulevat vielä liikkumaan paljon nopeammin, eikä heitä tarvitse edes vartioida. Ja vartioista tulee niin ikään orjia. Ja kaikki tuo saadaan aikaan seuraavasti. Huomenna aamunkoitteessa lähetetään sanansaattajat valtakunnan joka kolkkaan viemään seuraavanlaista käskyä faaraolta:
 

"Uuden päivän sarastaessa kaikille orjille lahjoitetaan täydellinen 
v a p a u s. Jokaisesta kaupunkiin toimittamastaan kivestä vapaa ihminen saa yhden kolikon. Kolikot voidaan vaihtaa ruokaan, vaatteisiin, asuntoon, palatsiin kaupungissa tai jopa itse kaupunkiin. Tästä lähtien olette vapaita ihmisiä.”

Kun papit olivat täysin tajunneet, mitä Kratius oli sanonut, yksi 

 heistä, iältään kaikkein vanhin, lausahti: ”Sinä olet oikea demoni, Kratius. Keksimäsi suunnitelma syöksee vielä monet maan kansat demonismin kynsiin.”

”Olen kuin olenkin demoni, ja olkoon keksintöni nimi d e m o k r a t i a.” (Anastasia)