Nykyihmiselle...

Nykyihmiselle


Olen käynyt tulevaisuudessa, käynyt liian kaukana. 

Olen puhunut ja kirjoittanutkin siitä. 

Mutta kuinka yksinäistä siellä olikaan! 

Kauhu valtasi minut; silloin pakenin takaisin päin, kotiin päin - ja kiihtyvällä kiireellä: näin tulin luoksenne, te  n y k y a i k a i s e t, tulin  s i v i s t y k s e n   m a a h a n.

Ensimmäistä kertaa toin mukanani silmät nähdä teidät, toin terveen uteliaisuuden; toden totta, tulin kaipaus sydämessäni.

Mutta mitä minulle tapahtui? Niin pelokas kuin olinkin - minun oli pakko purskahtaa nauruun! Silmäni eivät olleet koskaan nähneet sellaista värien roiskuntaa!

Nauroin katketakseni, jalkani hytkyivät, samoin sydämeni: "Tämän on pakko olla kaikkien maalipurkkien kotimaa!" sanoin.Viisikymmentä maalitahraa kasvoissa ja raajoissa: niin te siinä istuitte, te nykyihmiset, t e k n o k r a t i s e t, 
d e m o k r a t i s e t, minun hämmästyksekseni.

Ja viisikymmentä peiliä ympärillänne kosiskellen ja kaiuttaen värileikkiänne! Totisesti, ette voisi käyttää parempaa naamiota, te nykyaikaiset, kuin omaa naamaanne! Kuka pystyisi teidät 
- t u n n i s t a m a a n !

Kirjoitettuna täyteen menneisyyden merkkejä, ja nämä merkitkin ylimaalattuina uusilla merkeillä: näin olette taitavasti piilottaneet itsenne kaikilta merkkien tulkitsijoilta! Ja jos teille annettaisiin tehdä ruumiintarkastus, kuka uskoisi, että teillä olisi edes koko ruumista! Näytätte siltä kuin teidät olisi leivottu kokoon väreistä ja yhteenliimatuista paperisuikaleista.

Kaikki aikakaudet ja kansat paistavat kirjavina suomujenne läpi; kaikki tavat ja uskot puhuvat kirjavina elkeittenne takaa. Jos joku repisi päältänne suomut ja peitot, maalit ja elkeet, jäljelle voisi jäädä juuri sen verran, että se pelästyttäisi varikset tiehensä. 

Todellakin, minä olen pelästynyt varis, joka on kerran nähnyt teidät alasti ja ilman maaleja: ja minä lensin tieheni, karkasin temppelistänne tukka pystyssä kun luurangot ympärilläni alkoivat lähennellä minua. 

Mieluummin paiskisin päivätöitä manalassa, entisaikojen varjojen seurassa! Jopa manalan asukit ovat pulskempia ja täyteläisempiä kuin te! Tämä, juuri tämä vääntää vatsaani ja puristaa sydäntäni, kun en voi sietää teitä sen enempää alasti kuin pukeissa, te nykyaikaiset!

Tulevaisuuden kaikki mahdollinen kaamea tuntemattomuus, ja mikä ikinä on saanut sinne edeltä eksyneet linnut tärisemään pelosta, on varmasti kodikkaampaa ja tutumpaa kuin teidän "todellisuutenne".

Sillä te puhutte näin: "Me olemme täydellisen todellisia, ilman uskoja ja taikauskoja". Näin te röyhistätte rintaanne - UH, vaikka teillä ei ole edes rintakehää! 

Totta vieköön, kuinka voisittekaan mihinkään uskoa, te tekonivelraajarikkoiset, kirjavatäpläiset! - te, jotka olette pystyyn jätettyjä julkisivuja ja toritauluja kaikesta mihin on koskaan uskottu!

Pelkkiä käveleviä uskonkaatajia ja ajatusten polvenmurskaajia te olette. E p ä u s k o t t a v i a - niin minä kutsun teitä, te niin sanotut todelliset!

Mielenne sisällä pölöttävät päällekkäin kaikki aikakaudet; ja kaikkien aikakausien unet ja pölötys ovat sentään olleet valvetilaanne todellisempia! 

Te olette puoliavoimia portteja, joiden luona haudankaivajat odottavat. Ja tämä on teidän todellisuuttanne: "Kaikki ansaitsee tuhoutua." Voi kuinka te seisotte siinä, te hedelmättömät, luisevine kylkiluinenne! Ja joku teistä on luultavasti tajunnut saman ihan itsekin. Ja tämä joku puhui: "Hmm... onkohan joku jumala salaa ottanut minusta jotakin nukkuessani? Tosiaan, riittävästi muotoillakseen siitä itselleen pienen naisen! Hämmästyttävää tämä kylkiluitteni vähäisyys!" Tällä lailla ovat monet nykyaikaiset puhuneet.

Totisesti, te saatte minut nauramaan, te nykyaikaiset! Ja varsinkin silloin kun itse olette itsestänne hämmästyksestä ällikällä! Ja voi minua, jos en pystyisi nauramaan hämmästyksellenne, vaan joutuisin juomaan alas kuppienne koko inhan litkun!

Niinpä aion ottaa teidät hieman kevyemmin, onhan minulla raskas kantamus; ja vähät minä välitän, tuskin huomaan, jos joitakin koppakuoriaisia ja sudenkorentoja laskeutuu viljalyhteelle selässäni! Totisesti, ei se tule siitä yhtään raskaammaksi! Eikä teistä nykyaikaisista tule minun suurta väsymystäni.

Voi, minne minun nyt pitäisi vielä kiivetä kaipuuni kanssa? Kaikilta vuorilta tähyilen isän- ja äidinmaita. Silti en ole löytänyt kotia mistään; olen sopeutumaton joka kaupungissa, lähdössä joka portilta.

Nämä n y k y a i k a i s e t, joiden luo sydämeni minut hiljattain ajoi, ovat minulle vieraita ja pelkkiä irvikuvia; ja minut on ajettu pois isän- ja äidinmaista. 

Sen takia rakastan enää vain  l a s t e n m a a t a n i, löytämätöntä maata kaukaisimmalla merellä: sitä kohti komennan purjeeni.

Lapsilleni haluan hyvittää sen, että olen isieni lapsi; ja kaikelle tulevaisuudelle olen hyvittämässä  t ä m ä n  nykyisyyden!

Näin puhui Zarathustra.

(Nietzsche: Näin puhui Zarathustra/S.M.)