TULENKOHENTAJA - viisi Mooseksen kirjaa uuden ajan ihmiselle (4.7.)

                TULENKOHENTAJA 

                  Viisi Mooseksen kirjaa uuden ajan ihmiselle

4.7.    Palvellako lihaa vaiko henkeä?

  
Mooseksen ja vanhuksen puheista kiinnostuneina moni muukin tuli Moosesta kuulemaan. Mooses puhui heille: "Minä tiedän, että te kärsitte, ymmärrän ahdingontilanne. Mutta älkää vaipuko katkeruuteen! Katkeruus syö teidän ymmärryksenne ja likaa sydämenne. Kuulkaa minua: minä sanon nyt teille mikä on minun totuuteni joka antaa elämän, ja missä se on. Ja tämä totuuden tietouden ymmärtämys tulee antamaan elämän kaikille, myös sinulle, vanhus. Totuus on tämä: ilman henkeä, meille silmin näkymätöntä elämän henkeä, ei ole mitään elämää. Ja tämä henki on tietoisuuden voima ihmisessä. Tämä henki, ikuisuudesta kotoisin oleva ja iankaikkisesti elävä henki on ihmisen sielu, ihmisen sisin olevainen – elämänymmärrys. Ja tämä sama henki on jokaisen ihmisen sielu. Jotenka, nyt tarkatkaa; jos ponnistat itsesi irti tämän maailman valheista, kuuntelet omaa sisällistä ääntäsi, oman tuntosi ääntä sydämessäsi, tulet pian ymmärtämään, että jokainen ihminen on tämän saman ymmärrys-hengen lapsi. Eikä muutoin saata ollakaan; sillä ihminen ei ole ihminen – vaan ihmisyyden poissaolon lihaisa ilmennys – erillisenä tietoisuuden valosta kulkiessaan. Hän on vaan liha, kuolemaansa ja maatumistansa odotteleva ja elossapysymisensä puolesta tappeleva tyhmä liha. Mutta teille tämä tieto: jokaisessa eläväsydämisessä ihmisessä on tämä sama elämän alku-liekki josta puhun palavana. Toisissa - kuten sanottu - elävänä, heissä jotka ovat totuutta rakastaneet ja sen löytäneet ja säilyttäneet, kun taasen toisissa elämän liekki on sammunut, sielu hukkunut, ihmisen sen itsekkään lihan mielen mukaisissa elämänhekumoissa ja eksymyksissä kadotettuaan. Ja minä sanon, arvoisa vanhus, että tämmöisessä ihmisessä - joka ei ole enää todella ihminen vaan saatanan tahdoton ja ymmärtämätön palvelija - elää kuolema, elää se paholainen, joka ei tiedä elämästä, hengen kirkkaudesta, vaan työskentelee pahuuden valtakunnan, valtion, rakentajana".

"Juuri nämä ihmiset tuhosivat teidän kotinne ja perheenne. Sitä ei tehnyt elämän-äly, sillä hän todella on elämän isä - kuinka itse elämä voisikaan tuhota itsensä -, vaan sen teki pahuuden henki, kaiken elämän vihollinen tietämättömäin ihmisten käsillä todistaen meille samalla sen, että todellinen elämä ei ole mitään maallista, ei taloja, ei karjaa, ei maita eikä peltoja, ei omaisia eikä perheitä eikä rahaa, vaan todellinen elämä, totuus, on hengessä. Ja joka henki elää meissä täyttä onnen ja yltäkylläisyyden elämäänsä jokaisena hetkenä; -- ensin henki, tunto elämästä ja todellisuudesta, sen päälle kaikki tämä maallinen, talot ja maat ja elikot ja perheet ja omaisuudet”. Hengen palossaan Mooses jatkoi: ”Kuinka vain teitä, Egyptin kansalaiset, ja sinua hyvä vanhus, kiusattaneenkin, pidettäneen nälässä ja pelossa ja surussa perheidenne tähden, on teillä aina kallein aarre teissä itsessänne - teidän sielun-elämänne, ja siinä elämässä on tosi vapaus, sisällinen ikuinen onnen elämä. Ja tämä elämä on juuri se kirkkauden valtakunta, jonka teidän isäinne isät, Aabraham, Jaakob ja Iisak löysivät. Uskokaa minua - ja kun ajatustanne ponnistatte sielunne tämän teille oikeaksi todistaa -, että tämä kaupunki ja sen hengellisessä laiskuuden tilassa elävät ihmiset, vielä makea viini kurkussansa ja liha hampaidensa välissä, tulevat hukkumaan - ja ovat jo hukkuneet, sillä henkensä ovat kadottaneet ja henki ei elä ajassa. Nämä pappismielen ja hallituksen toimista eksytetyt tulevat häviämään surullisella tavalla, vihoissansa valon löytäneille totuuden ihmisille, ja heidän sielunsa palo sammuu tykkänään ja he harhailevat tiedottomuuden pimeissä halleissa omia himojaan harjoittaen ikuisessa nälässä ja janossa, totuuden sekä rakkauden nälässä ja janossa kielen kitalakeensa takertuessa ja kuumuuden nahkansa mustaksi korventaessa. Siinä on heille heidän itsensä rakentama pahuuden valtakunta, ei elämän herran rakentama. Ymmärrä tämä, ihminen: henki on sinun elämäsi, ruumis on sinun kuolemasi. Siispä kysynkin nyt: kumpaa on sinun siis ensin ravitseminen, ikuista henkeäkö, jonka ravinto tulee sydämestäsi, elämisen-ymmärtämyksen älystä sinussa itsessäsi laskeutuen jokaisena elämäsi hetkenä sielusi aamunkoin viheriöitsevälle nurmelle, henkeä, jonka ilmennys sinussa on sydämen puhtaus ja armollisuus ja kirkas ymmärrys - selkeä ajattelun virta -, vaiko ruumista, lihaa, joka vaatii itse elossa pysyäkseen leipää ja vie sen vaikka lapsen suusta, sillä ei ymmärrä olevansa itse vaan kerran kaatuva ja mätänevä tomumaja? Kumpaa palvella? Palvellako ikuista henkeä, elämää, kaikille ihmisille yhteistä onnen elämää vaiko lihaa, lihan mieltä, sen ääntä vain kuullen, kaupunkeja ja koneita tuhovimmassa rakennellen ja halujansa täyttäen ja näin samaan eläen jatkuvassa pelossa itsensä tuhoutumisesta, joka pelko ajaa kaiken kauniin ja kehkeytyvän alleen murskaavaan itsekkyyteen, kylmäsydämisyyteen ja pahuuteen?". (IV. 11:1-6,10,13,18-33. 12:6-8. 14:10)  

- Santeri Mikkonen  

                                               

MUURILTAKATSOJA - Vanhan testamentin profeetat uuden ajan ihmiselle. Ester 1-3.

    
                            MUURILTAKATSOJA  

            Vanhan Testamentin profeetat uuden ajan ihmiselle 


                                                                     ESTER



                                            TAIPUISAN PEHMOISUUDEN VOIMA





                                                                     1 LUKU



Maallinen mahti. Lois-eläjien naamiohuvit. Presidentit ja kuninkaat ja ministerit ja sotaherrat ja rahatietäjät seurueineen kiertävät maailmaa toistensa kanssa rasvaisia kemuiluja pitäen ja toisiaan selkään taputellen. Ja samalla meille valehdellaan, että rahakirstun pohja näkyy jo, mutta kas! kas! maailman kiertäminen ja kemuilu ja juhlaparaatit ja loisto-autoilla ajamiset vaansenkun jatkuvat ja kansakuntien liput suorina liehuvat. Valheen vankkurit jyristävät yhäti kiihkeämmin eteenpäin kaiken todellisuuden karkottaen.



Nuo kuolleina syntyneet. Ymmärtämättöminä eläneet. Johtajamme. Papit. Piispat. Paavit. Elämästä mitään-tietämättömät lierot, oman rikkauden haavittelijat. Kolehtipussukka kiertää ja hyvää tehdään.



Minussa elää rakkaus. Rakkaus naista kohtaan. Hoivaava viisaus, silittelevä ja keinutteleva ylväys. Mutta tämä pappi. Nämä muurintakana-piilottelijat vihaavat naista, naiseuden pehmoista voimaa joka laskeutuu kuin untuvapeitto koko maan ylle. Puhdas rakkaus on sukupuoleton. Likaamaton rakkaus on sielun timanttivälke, sydämen liekin lepatus. Papin ja maan mahtavan rakkaus on lihan rakkaus.  Naiseuden te saastutatte koska sisikuntanne on musta. Saarnamiehen mieli on pimeyden ruoska ja kyllä huomaan kuinka lihanpala nimitetty kieleksi hänen suussaan epävarmana muljahtelee jo.



Valheella on savijalat. Älkää ihmiseni katsoko murhaajaa. Alttari on aseteltu kyllä ja nätit liinat siloteltu. He rakastavat lihaa ja raiskaavat lapsemme. Lihallisesti js sielullisesti. Perkeleen-mielensä he näyttävät sotanäytöksissään. Lihan voitto on aina hengen tappio. Olette mätänevä turvonnut liha. Haisette jo ettekä sitä itse huomaa. Todellinen rakkaus on rajaton. Ei se tunne ikää ei sukupuolta ei valtioiden rajoja. Lihan mieli kylvää tuhoa. Hengen mieli kirkastaa todellisuuden. Minä olen nainen. Voin sen nyt sanoa. Naiseuden hoivaavassa viisaudessa synnyin ja siinä elän.



Ajatelkaa näin: mies tuhoaa, nainen parantaa.



Papin mielisairas luonto aivoitteli luoda naisesta saastaisuuden pesän, pahan ja viettelyksen juuren kaiken. Omaa vallan-ahneuttaan sen teki. Viinahuuruissaan. Raiskaushaluissaan. Onko kirkko eristänyt naiseuden ja liannut sen kaikkialla missä valtaa pitää? On kyllä. Naisena istun nyt aidallani ja näen.



Kirkko on alkujaan vaan pedofiili- ynnä homokultti.



Naiseuden ja miehuuden voimien yhdistyessä syntyy voiman ihminen. Lihani on miehen mutta olen nainen. Kavahdan miehiä ja astun sivuun. Rautaa on heillä käsissään ja umpiluuta otsansa. Ei asu viisaus miehessä ei. Miehuullisuus. Sotakunto. Oikeus tappaa ja raiskata. Velvollisuus tuhota välttämättömyyteen vedoten. Johan tämä mustassa kirjassakin jota ei mustaksi tahdota huomata mutta jalokiviä vilisemällä sisältää sanotaan: yhtyköön mies ja nainen yhdeksi lihaksi. Siinä on ihminen; ei mielipuolikas-eläimessä miehessä joka hän tänäkin päivänä yhä on nuijakättänsä itsetiedottomasti heilutellen. Nainen on kaunis. Mies itsenään irrallisena äly-luonnosta rumake niljake turvoke. Käännän hänestä katseeni pois sillä maailmankaikkeudellisen tietoisuuden hansikkaana jo näin ja ilmoitin.



Oih rakkaani, siskoni ja veljeni! Kauan etsin ja vihdoin löysin. Miehenä elän mutta naisena vaikutan. Naiseus on kaikki. Elämä. Nainen naulataan paaluun sillä hänen on tosi valta. Pappi pelkää ja raiskaa. Ei voi muuta osatakaan. Lihallisuuden surkea rujous. Miehen kunnia. Murhaamiskuntoisuus-mitalisade. Hävittäjä-ylilento. Jäykistettyniska-ohimarssi. Ohjus-seisokki valmiina raiskaamaan eikä mitään muuta. Valhe ei mene tänne läpi. Supiskaa papit ja muut keskenänne ja miehiänne eksyttäkää ja murhasta palkitkaa. Naiseus. Kauneus. Elämän kirkkauden kunnia! Ihana elämä!



Mies; olet hyttynen sormieni välissä. Mitä siis teen? Ehkä nipistän ehkäpä en... otsaani kivistää hitusen kävelen omiin oloihini.



Älkääkä minua kadehtiko, osani on raskaskin. Mutta ilolla tämän kuorman kannan ja seljästäni totuuden eteenne pudotan. Juokse mies juokse pois silmieni edestä sillä olet lokaa. Naisen minä tahdon nähdä ja tuntea. Pehmeyden, viisauden, suolaisen kyynelkarpalon maistaa rinnoiltaan. Mies olet kova mutta katkeat. Nainen rakkautensa palossa taipuisana ympärilleni vartensa kietoo. Rakkaus on sukupuoleton. Mies vihaa. Nainen ymmärtää.





                                                                       2 LUKU



Kuten ylväs ja viisas Mordokai rakasti ja katsoi ylen kauniin otto-tyttärensä, joka kuninkaan palatsiin valittiin tämän neitsyiden vaimoehdokkaiden joukkoon kauneuden-hoitojansa saamaan, Esterin perään niin minäkin katson - ja tiedä tämä todella - lasteni perään, kun sinä likainen pappi ja johtaja ja kansanedustaja saleissa ja hovisalongeissasi hiivit viattomia sydänlapsia kärkkyen.



Tämä seuraava on laki eikä siihen ole poikkeuksia: mitä korkeampi asema maallisessa hallinnossa sitä likaisempi mieli ja mustempi sydän. Valheesi on rumasti esillä, sinä mahtava äänestäjien valheella-saalistaja, tee tekosi ja harhautuksesi, ei se auta. Heillä on raha, autokuski ja tummat takaikkunat ja luulevat olevansa suojassa. Väärin! Te pelkäätte ja kiemurtelette ja juonitte ja ihmisilleni medioissa valhettelette, hienosti pukeudutte, ettei alastomuutenne näkyisi ja lasejanne kilistelette ritarisaleissanne verta käsissänne ja äänettömiä lasteni kauhunhuutoja rintataskussanne.



Minä olen vallassa. Tieto ja voima on minun. Rakkauden tahto ja aikomus on kuiva sytykkeeni, totuuden sana tulikipunani kuninkuus-sydämeni roihussa. Minä olen valta. Minä olen yläpuolellanne. Ettekä te sitä näe sillä minä olen tietoisuutenne piirin ulkopuolella.



Valkeus on keskuudessanne mutta pimeys ei sitä käsitä. Toisianne hirsipuuhun ripustelette. Saatanan aisankannattajat. Syntyvältä lapseltani ihmisyyden oikeuden riistätte kansalaiseksenne kastaen. Sosiaaliturvatunnus. Pedon merkki. Lihan mieli ei saata tuntea elävää sielua eikä siten tunnustaa ihmistä, elämänälyn elävää poikaa. Pannaan kirkon kirjoihin ja kansiin jotta ei elämään jäisi. Vuodet lasketaan ja sotaväkeen pakotetaan. Ettei vaan iloon ja vapauteen lentäisi kaunis ja uljas lapsi.



666, pedon merkki; unohtakaa nämä. Napsitaan tähän nyt totuuden ilmoitus: antikristuksen henki on ollut jo ainakin muinaisen Egyptin valtion ajoista niskassanne. Ajatelkaahan itse: väenlaskenta; poikalasten luetteloiminen; sotakuntoisten miesten kutsunnat.



Valtio ja siinä valtiossa loisiva kirkko on piru. Itse Paha. Tuo Egyptin valtio oli ensimmäinen onnistuneesti toteutettu NewWorldOrder-järjestys. Ihmiset laskettiin ja merkittiin - paholaisen leimalla - kansalaisiksi, pirun valtapiirin orjiksi sidottiin. Mikä on muuttunut tähän päivään? Eipä mikään. Yritä olla paperiton. Sosiaaliturvatunnukseton. Yritäpä olla ihminen, luoja, elämän oma poika ja olet samalla karkuri, halveksittava hylkiö ja lainsuojaton. Pyssymiehet ja verikoirat ovat hetimiten perässäsi, olet laillista riistaa jonka saa ampua jota saa jahdata ja kiusata. Lastensuojeluviranomainen. Sosiaalipalvelutoimisto. Kela.



Annapa kätesi ja siihen leima niin valtio tarjoaa turvan - siltä itseltään. Mafia.



Valtiollinen laillinen mafia. Mitenkä voi olla laillinen? Koskapa mafiosot itse ovat maallisen lain luoneet ja päällemme naureskelevat tee mitä sanon ja luovuta elämäsi minulle muutoin en suojele sinua minulta itseltäni.



Demonilla on miljoona kättä. Kymmeniä miljoonia sormia. Käsi lyö ja toinen ilmestyy tarjoamaan laastaria. Kansaneläkelaitos maksaa silkkaa hyvyyttään asumistukea ylikansalliselle asunnontarjoajalle - ei sinulle. Saatanallinen verkko. Mutta minä olen tullut ja olen katkonut ja karistanut kiristävät solmut niskastani ja ilmoitan totuuden. Rakastakaa totuutta! Elämä on tässä ja nyt eikä eläkepäivissä. Niitä ei ikuna tule. Voithan jäädä ja odottaa katsoa saapuisivatkohan? Nuo ihanat päiväsi. Elosi kirkkaat aamut. Ne ovat siellä kyllä. Ovat. Ja ovat. Voin kertoa tämän ettet sitten kovinkaan pettyisi. Tule vain rakas mukaani, viileisiin tuuliin, iki-kuusten varjoihin, rakkauden siipien tuttuun huomaan, nuotio-tulen tanssin taikapiiriin.







                     

                                                                       3 LUKU



Uusi valtakunta on täällä. Se saartaa kaikkialta likaista kaupunkiasi, sinä valtio. Sinä peto. Minä seison voimallisena omalla maallani vaikka sanot että se ei ole omani. Maa jota jalkani tallaa on minun. Mitä teet sille? Minä olen kuningas. Sinun lakisi ei ole minun lakini. Lainlaatijat ja kirjaviisaat eli tyhmät ja hengessä kuolleet ovat luoneet elämän- ja todellisuuden-tukahuttamislainsäädännön ja järjestyspykälät joiden nojalla valhetta jyrätään ja kaikkea puhdasta elämää säteilevää kaunista liataan ja maahan hakataan.



Sinun kuollut lakisi ei ole minun lakini. Minun lakini on elävä laki. Minun lakini on kirjoitettu ylös kirjaan jota sinä et voi nähdä.



Ihmetyttääkö? Pelottaako? Tuskin sillä olet siksi kaukana ymmärrykseni tasoista että kiellät kaiken. Olen kuningas omalla maallani ja valtakuntani nimi on elävä ja iloitseva sydän, kaunis aamuni koitto, elämäni viheriöivä kevät. Ei maallisella laillasi, eduskunta ja sen jumi-järkiset, puolusteta ihmistä vaan vallassa-olijoita, valheen parasiitteja limaisia kiemurtelijoita jotka omaa eritettänsä vaan kaikkialle tahtovat tahrata.

Minua et likaa, olen oma herrani. Sinua valtio en kuuntele. Olet silmissäni saasta. Kuollut. Merkityksetön. Kimppuusi minä olen hyökännyt ja se on sinulle paha juttu. Painostava ilma olet sinä kaupunki ja tieltäsi pääni käännän raikkaaseen tuuleen. Likainen kaupunki kuule: seassasi on kansa. Pyhä kansa. He tietävät, tuntevat. He ovat todellisia lapsia. Ei tämä kansa ole Jerusalemissa vaan täällä Järvenpäässä. Mikkelissä. Rovaniemellä. Espoossa. Inarissa. Sonkajärvellä. Se on näkymätön kansa. Näkymätön sokealle - sinulle, valtio. Se on kansa joka ymmärtää ja näkee. Minun silmilläni he katsovat nuo kauniit ja ylväät ja sinun sortamasi ja vainoamasi. He löytävät rauhan, mutta sinä vapiset hamaan vääjäämättömään loppuusi asti.



Maallinen laki ja asetus on vessapaperini. Puolustusministerin naama tikkatauluni. Härän silmä. Toinen heti perään. Kaikki onnistuu kun kirkastaa kasvonsa ja näkee. Emme me ole kansalaisiasi me viisaat ja rakkaudelliset. Me olemme omia kansalaisiamme. Kuninkaita pyhällä maallamme. Hän joka elää ymmärryksestä on kuningas.



Taivaan valtakunta on nyt.



Aivan turhaa syödä papin tyrkyttämää ruumiin leipää ja juoda murhassa vuodatettu veri. Sairasta taikauskoa kaikki tyynni. Olet kirjoittanut lain että minut ja minun kansani tulee tuhota. Viisaus tulee tappaa. Tieto tulee ajaa kauas pois näkymättömiin. Totuus tulee vääntää valheeksi valhe totuudeksi. Mutta minkäs teet kun olen ulkopuolellasi? Olen usvaa jota miekallasi huidot. On pyhä kansa joka palaa Jerusalemiin. Vale. Juutalainen valittu kansa joka messiastaan odottaa. Vale. He ovat pappien heureka häivyttämään totuus. Kun totuus, joka on aina tietoisuudessa elävä, tahdotaan tuhota loihditaan esille maallinen kuva; "Juutalainen kansa" "Jeesus Jumalan poika" "Pyhä maa" ja korotetaan se. Sillä sitten ratsastetaan ja murhataan tarvittaessa ja esitellään tämä jumalamme tahtona.



Kuulkaa: minä kirjoitan näitä sanoja ja minun allani on pyhä maa. Minä olen valittu kansa. Minä olen messias ja kuningas jota odotettu on. Minä olen se. Odotus on päättynyt.

Iloisen sanoman kantaja - Johanneksen evankeliumi uuden ajan ihmiselle

   

                                         Iloisen sanoman kantaja

                                            5 Hengen kasvot ja ruumis

Sitten Jeesus meni ylös Jerusalemiin. Hän tuli pylväskäytävien ympäröimälle lähteelle, jonka nimi on hebreankielellä Betesda. Siellä makasi paljon sairasta väkeä, rampoja, sokeita, näivetystautisia odottamassa veden kuohuntaa sillä uskottiin, että silloin astuu jumalan parantava enkeli lähteeseen ja veteen ensinnä ehtinyt paranee kokonaan. (5:1-3/SM)

Jeesus tuli pylväskäytävään ja pysähtyi erään miehen kohdalle. Tästä miehestä näki että oli ollut sairas pitkään. Jeesus tervehti miestä ja puhui: "Mies, mitä odotat?". Mies vastasi: "Odotan, jotta lähteen vesi kuohuisi ja ehtisin veteen ja paranisin. Näethän kuinka sairas olen, toivoni ja elämäniloni ovat mennyttä!". Jeesus istui miehen viereen ja sanoi: "Haluat siis elämän itsellesi? Sanon sinulle, että täältä et sitä löydä. Aina on joku vertyväjalkaisempi joka lihan itsekkyyttään syöksyy veteen ennen sinua. Eikä hänkään itselleen totista rauhaa ja iloa saata löytää. Ja vielä: täällä on niin paljon tautisia ettei lähteen vesikään liene aivan puhdasta aina? Kuuntele mies ja usko minua: parantaja-papit ovat näille ihmisparoille valehdelleet, että kuohuessaan vesi muuttuu pyhäksi ja parantaa. Lähde sinä täältä ja peseydy muualla, virtaavassa raikkaassa vedessä. Tulet heti tuntemaan virvoitusta verrattuna tähän paikkaan, jossa valheen ja alistumisen ja pelon henki painaa ihmistä kumaraan. Ja mikä on tärkeintä: vaikka ruumiisi olisikin raihnas ja sairas, sinä voit elää onnen elämää - täällä elosi vain lipuu surkeasti silmiesi editse. Mies, usko, että elämän henki on sinussa voimallisena kun kuulet sitä ja otat sen vastaan. Tämän sanan elämän korkein tietoisuus puhuu minussa nyt, ja sinä ymmärrät sen kun sydämelläsi kuuntelet. Sinussa itsessäsi on todellisuuden ymmärtämys, joka on sinun terveytesi, voimasi, viisautesi. Katso minua, mies, minä uskon hengen elämään ja tunnen sen itsessäni, ja niin voit sinäkin tehdä. Kerää vuoteesi ja lähde täältä sairauden pesästä ulos elämään, iloon ja vapauteen ja tulet huomaamaan, että kaikki taikausko ja turhan loitsu joka sinuun on ujutettu, tulee katoamaan ja elämisen halu virtaa sinuun!".  (5:4-8/SM)

Sairas mies keräsi tavaransa ja Jeesus auttoi häntä ulos. Mutta sattui olemaan sapatti, juutalaisten pyhä lepopäivä, ja pappi joka oli vastuussa lähteestä ja sairaista pysäytti heidät tylyin kasvoin ja sanoi: "Minne te menette? Nyt on lepopäivä eikä sairaiden sovi kuljeskella täältä pois". Siihen Jeesus vastasi yksintein: "Tämä mies tahtoo astua ulos elämään. Jo liian kauan on hän virunut täällä sairauden pesässä. Vai eikö täällä olekaan tarkoitus parata? Makailla vain sairaana ja toivottomana, mitä? Jokaisessa ihmisessä on alunpitäen tietoisuuden henki, joka henki on hänen elämänsä. Te täällä vain häivytätte tätä tuntoa ihmisistä omaa valta-asemaanne pysyttääksenne ja paisuttaaksenne! Kun henki puhuu ei ole sapattia eikä enää valheita, ei ihmissäädöksiä ei maallisia tapoja, sillä se, elävä totuus, on olemassa nyt ja tässä hetkessä - eikä muutoin saata ollakaan - ja puhuu ja koskettaa ihmistä milloin haluaa. Ja tämä mies tahtoo astua nyt elämään, valoon, istahtaa taivaiden valtakunnan valtaistuimelle, joka on hänessä itsessään, hänen sydämessään ja hänen tietoisuudessaan! Tällä hetkellä henki astuu lihan valheen ylitse ja se juuri onkin elämän älyn tahto ihmispoikaan, maalliseen ihmiseen nähden!". (5:9-26/SM)

Niin Jeesus ja mies menivät sairas-alueelta ulos ja vielä Jeesus puhui hänelle: "Sinähän uskot jumalaan ja hänen parantaviin enkeleihinsä? Kuule minua: sinä olet tämä jumala, johon uskot ja jota odotat. Sinä olet parantava taivaan enkeli, sinä olet tietoisuus joka käy yli lihan ja voi muuttaa halutessaan kaiken. Sinä päätät tahtosi voimasta minkäpälaisen elämän elät - iloitsetko vaiko vain surkuttelet! Tämä on se oppi, jonka henki minussa ilmoittaa. Sinussa ja minussa on elämän ymmärrys, meissä asustaa rakkauden kaikki-mahtinen voima! Jokainen ihminen saattaa elämänsä jokaisena hetkenlyömänä valita kulkeeko lihan luonnon vaiko hengen ymmärryksen - selkeästi ohjaavan oman tuntonsa - mukaisesti. Valitako kuolema vai elämä? Valitako pelko ja ahdistus vaiko ilo ja vapaus? Mieti tätä, hyvä mies, äläkä enää sairaslähteelle palaa". (5:27-32/SM)

Vielä sanoi Jeesus miehelle tästä erotessaan: "Älä sinä siis ota neuvoa vastaan ihmiseltä joka lihan viisaudella eli ymmärtämättömyydellä sinulle puhuu ja näin sinun oman sisällisen elämänymmärryksesi maahan tallaa. Muista, mitä Johannes sanoi: "Taivaan valtakunta on tullut ihmistä lähelle, tuntekaa ja tunnistakaa tämä hengen ymmärrys, sillä se on teidän elämänne, se olette te!". (5:33-35/SM)

Kun Jeesus tapasi seuraajiaan puhui hän heille: "Elämän henki on näkymätön, kuin tuuli, se vaikuttaa kaikkialla, mutta sen kasvoja ei voi nähdä. Hengen vaikutukset ovat sen kasvot ja ruumis - niinkuin tuulen kasvot ja ruumis näkyväisessä ainemaailmassa on heiluva lehti. Henki näyttää meille kasvonsa hyvässä ja luovassa teossa, ymmärryksentäyteisessä rakentavassa ajatuksessa ja aikomuksessa, sydämen tunnon kohoamisessa armollisuuden ja rakkaudellisuuden hehkuun. Elämän älyn kasvot ja ruumis ovat tämä elävä maailma, koko luomakunta, jota lihaan eli ihmisruumiiseen asettunut tietoisuus tahtoo edelleen-luoda ja -kaunistaa! Uskotteko luoviin, eläviin tekoihin kun näette niitä tapahtuvan...? miksette sitten uskoisi myöskin tietoisuuteen, maailmankaikkeudelliseen ajatukseen, joka tämän teon on vaikuttanut, liikkeelle saattanut! Uskotteko heiluvaan lehteen, kun näette sen heiluvan...? kyllä te siihen uskotte kun sen nähdä saatatte, mutta miksipä ette siis samalla uskoisi tuuleen, näkymättömään voimaan joka saattaa lehden heilumaan! Uskotteko alaspäin virtaavaan puroon...? kyllä uskotte, ja samalla on teidän myöskin uskominen vuoreen, jota ilman ei virtaavaa auringon rakastavasta teosta - elämän silmäniskusta kaikille luoduilleen - iloisena kimaltavaa puroa olisi syntynyt! Meidän on kertakaikkiaan hyljättävä sokea ihmisiin-uskomme, lihan luonnon - ohjautuneena ilman hengen älyä - luomaan keinomaailmaan elikä sanaksi virkaten harhatodellisuuteen uskominen ja iskettävä päättäväisesti ajatuksemme atrain totiseen elämän voimaan, kaikkialla-vaikutteiseen tietoisuuden henkeen!". (5:36-47/SM)

Ja Jeesus jatkoi ponnekkaasti huomattuaan joitakin oikeauskoisia tulleen myös häntä kuulemaan: "Jos oikeauskoiset ja juutalaiset kuulevat ja uskovat Aabrahamia, täytyy heidän huomata, että Aabraham todella havahtui lihan viettelyksestä, näki tuon tuhatpäisen ja -kasvoisen väkivaltaisen pedon edessään, pedon pappissukunsa itse-keksimine lakeineen ja käskyineen ja väärine elämänpalvelussäädöksineen. Ja jos he uskoisivat Moosesta, täytyisi heidän huomata, että Mooses käveli maan päällä taistellen tätä samaa petoa vastaan, petoa joka valtioksi itseänsä nimittää, ja itseään säästämättä kamppaili elämänsä ehtooseen saakka tietoisuutensa valomiekalla tuota elämän tosipoikia ja tyttäriä ahmivaa tuhokonetta vastaan!". (5:36-47/SM)

MUURILTAKATSOJA - Vanhan Testamentin profeetat uuden ajan ihmiselle. Nehemia 1-3

                                                                                             

                                  
                               MUURILTAKATSOJA  

                Vanhan Testamentin profeetat uuden ajan ihmiselle 


                                                
                                                                        NEHEMIA


                                                         ANTIKRISTUS ON TÄÄLLÄ

                                                                           1 LUKU

Me olemme jakaantuneet. Lampaisiin ja ihmisiin. Lampaisiin, jotka eivät ymmärrä olevansa sullotut aitaukseen - kaupunkiin - ja tallovansa ahtaissa oloissa alla olevan maansa asuinkelvottomaksi ja hedelmättömäksi ja tönivät toisiansa hermostuksissaan ja haukkovat henkeä ilman ollessa pilaantunutta ja juovat saastaista vettä johon ovat laskeneet kaiken myrkkynsä ja ulosteensa ja virtsansa. Eksytetyt surkeuden lapset! He tarvitsevat - ovat siihen tilaan ajetut - kaitsijaa, kepilläkylkeen-koputtelijaa.

Koputtelija on täällä. Hän seisoo kaikkialla ympärillämme ja osoittaa hymyten tuolla on portti vehreämpään maahan, kukkaniitylle, mutta ei vielä eipä vielä, ensin on sinun palveltava, palveltava hyvin, elämäsi kannettava jalkojeni juureen, ja eräänä päivänä, niin, eräänä sellaisena päivänä tulevaisuudessa saat sinäkin käydä tuosta portista vihervään maahan, unelmiesi ruohomatolle käyskelemään. Mutta ensinnä palvelu, palvelu ja uhri. Uhri valtiolle, syltty-jumalalle, veripalttu-jeesukselle - antikristuksen hengelle.



Pappi ja valtio=pahuus ja erehdys.



Teillä on selkeä ohje lampaillenne ja kiltisti he toisillensa muristen ja toisiaan samalla tuskissaan raastaen opasteidenne mukaisesti liikuskelevat. He myrkyttyvät ja itsensä uhraavat valtakuntasi puolesta sinä peto, virkamies, kansanedustaja, presidentti: - arvojohtaja. Toistenne jätöksissä löträilette ja aivomössöä ruuduiltanne silmienne kautta päihinne ahnaasti imette ja moneen kertaan tapetulla vedellä ja vielä monempaan kertaan syödyllä ja ulostetulla ja uudelleen leivotulla mikroaaltouuniHKsaariois-ravinnolla suun kautta lammaskehojanne syötätte. He syövät mutta eivät tule ravituiksi. He juovat mutta janoisiksi jäävät. Kristuksen lammaslauma. Ulosteissansa, eikä ole vaipanvaihtajaa.



Valtiovallan orjatarhalaiset käsikädessä parijonossa. Robotti. Kävelevä kuollut. Katsot ihmissyöjä-walkingdead -TV-ohjelmaa etkä ymmärrä katsovasi itseäsi. Miksi tämä tämmöinen äärettömän mielipuolinen kuva on edes tehty suurella vaivalla ja tätä tämmöistä rajattoman mielisairasta TV-ohjelmaa sinulle näytetään? Ja minkävuoksi sinä niin ahnaasti sen itseesi imet? Tehty sitä varten, että saisivat sinut kuvittelemaan sen olevan ulkopuolellasi, vain mielikuvitusta, näytelmää ja viihdettä - harmitonta? - vaikka elät itse sitä painajaista juuri, lammastarhassa, muiden sairastuneiden lampaiden puristuksissa ja kammottavassa likaisen lihan katkussa. Sinä elät siinä nyt - sinä äänestäjä. Sinä veronmaksaja. Kuluttaja...



Kauhistutko kun ehkä olet nähnyt kuvan suursikalasta laiminlyötyine emakoineen ja pikkuporsaineen omassa paskassaan maatessa ja vereviä paiseita ja hankaumia kyljissään? Onko kauhea näky? Hirvittävä melu? Saatanallinen keuhkotkokoonpuristava katku? Ottaako rintaan ja juokset pois? Koeta juosta. Sinä olet siinä makaamassa. Mätänevä sairas ruho kasvatettu lapsesta saakka lihoiksi hyvinvointiyhteiskuntamme tarpeisiin. Etelänmatka. Ah. Kangastus. Eläkepäivät. Sairas sika ja valittava lammas.



Minä, elämän ainosyntyinen poika, aidalla-istuja, vihellän eikä yksikään kuule. Kyyneleeni vierähtää. Hyppään alas ja jatkan matkaani.



Sikalan kuolemankatku pudistuu nopsasti vaatteistani ja haihtuu sieraimistani kun päätän oikaista niityn poikki kohti nuorta koivikkoa tuulosen hivellessä ihoani ja tukkaani. Kauhun huudot vaimenevat. Kimalainen pörisee tervehtien ja seuraavalle mesikellolle iloisena kiirehtien. Kuinka he voivat elää toistensa päällä ja alla elonsa ollessa yhtä ja vaan pystyynkoettamista liukastelemassa yhteisessä valtavan kokoisessa loka-astiassa? - Kuolemaan tuomitut. Minä kiirehdin askeleitani ja sukellan koivujen alta juuri auenneiden lehtien hipelöidessä olkapäitäni tietäen mitä lammen ja metsän tuol'puolen odottaa. Koti! Rakas! Täällä olen elänyt, tänne olen syntynyt monen kertaa ja haluan aina uudelleen palata. Rakkauden lämpöinen syli havisee kaikkialla ympärilläni malttamattomana loikatessani oikaisumielessä ojan yli kohti torppaa. Tiedon puu on hedelmänsä suonut, hunajakennot tyhjätyt ja vesi, elävä vesi, lähteen silmästä kotiin kannettu.



Lapsi on syntynyt. Todellisuus on astunut taloon ja sukulaiset hymyilevät minulle ja yhtyvät ilonpitoon minut nähdessään. Minä olen takaisin vartiopaikaltani. Kaikki eivät tiedä miksi mutta ymmärtävät minkä vuoksi tointani harjoitan, miksi tähystyspaikalleni usein suunnistan. Jonkun on nähtävä. Käytävä tarkkaamassa. Jonkun on ilmoitettava. Jonkun aidalle kavuttava, lampaat laskettava, pappi tunnistettava ja peto yhytettävä, valhe heräilevien silmien alle levitettävä ja kokoonkäärittävä ja sanoiksi puristettava.



Minä tunnistan valheen. Minä tunnustan valheen. Mikä synti? Synty?! Täh? Synti muuntuu valheeksi kun se tunnistetaan. Valhe kääntää erehdyksen synniksi. Pappi! Ja valhe ei ole mitään, sillä sen sisällä ei ole mitään. On vain tosi ja epätosi. On vain hyvä ja paha. Tunnista. Tunnusta. Katse valoon vain, rakkaat hyvät ihmiset, niin yksinkertaisen mutkatonta kaikki on! Astuin porstuasta eteen päin ja seisomaan jäin. Naiseni, ainainen tyttöni, vaellus-kumppanini ja rakastettuni! Lapsi. Ei enää aivan pieni, ehkä kolmen, mutta rinnoilta lämpöä ja evästä unimatkalleen kaipaa. Rakkaus peittää kaiken. Leipä tuoksuu, pikku porsas jalkaani vasten kurnuttaa. On lämmintä. Tuoksuu. En sulje ovea jotta kissanpojat pääsevät sisään. Minä rakastan ja otan rakkauden vastaan.      





                                                                          2 LUKU



Murhe painaa mieltäni. Siellä on kotini, mutta täällä aidan päällisillä on tähystyspaikkani. Pahuutta täytyy minun katsella kunnes pahuus katoaa. Olisinpa niin halunnut jäädä huomaanne, te korkeat ylväät kuuset, viisauden silminnäkijät, ikuisesti panna viheriän oksan alle maata tarkkaamaan. Mutta ei. Lähdettävä oli. Lähdettävä oli. Minä olin määrätty valvomaan. Määräsin itseni.



Myöhään kun valtion raivoava peto - asfaltintekokoneet ja kuorma-autot myrkytettyä ihmisravintoa täynnänsä - olivat menneet pilttuisiinsa, lähdin pikku kävelylle. Itsekseni. Omassa seurassani. Hyvässä seurassa. Kuulin linnun laulun. Ja yritin saada selon tästä kaikesta. Perkele kiljuu ympärillämme ja me olemme hiljaa, olemme kuin emme mitään huomaisi. Miten voi semmoinen olla mahdollista? Yksi vastaus on mielessäni: olemme kuolleet. Sielumme, kaiken eläväisen olemuksemme kaareva kirkkaus on säröille väkivoimin hakattu poorsaita äidin oomme kaikki oomme kaikki huomioliivit ja parijonossa päitä kuni mielenvikainen kuikka sitä ainoaansa lopunkoureissaan käännellen kuoleman valtatien ylitse sotilasmarssia muista aina liikenteessä ja me olemme murtuneet, antaneet periksi kivun ja tuskan aallolle.



Me olemme luovuttaneet. Olemme hukkuneet turhuuksien mereen. Olemme siis kuolleet; ainoa ja kertakaikkisen järkevä vaihtoehto vastaukseksi: - ainoa vastaus, jos olisi tullut toinen vastaus, se olisi oikea. Mitä nyt on olla elävä? Se on nähdä olleensa kuollut. Minä olen elävä, sillä elämä on elävä. Näe ihminen, ja herää. Herää kuolleesta. Revi nahkasi päältäsi ja tule uudeksi luomukseksi. Elämän pojaksi ja tyttäreksi. Ymmärryksen käenpoikaseksi. Murtuvain muurien laeille me pesämme laitamme, korkeuksia uhmaten kauneuden synnytämme ja hiljaisuudessa - piilossa valtion väkivallalta - hyvyyden tulevaksi haudomme, lapsen kirkas-otsaisen maailman ylle liitämään päästämme.





                                                                        3 LUKU



Lihan voitto on hengen menetys. Aina. Aineellinen suuruus kohoaa ja samalla tietous, hengen ymmärrys, kuihtuu pois. Näin on elämän laki. On aina ollut. Papit, maan mahtavat, rikkaat ja hallitsevat; mitä te hallitsette? Te hallitsette lihaa, mammonaa, jotenka te hallitsette tyhjää, katoavaa, kuolemaa. Aineen hallitsijoita olette - hengen kadotettuanne - ja kemuilette tyytyväisyyttänne, mutta miksi? Mistä juhlatuulenne, sillä kaiken te olette kadottaneet?! Muurinne ovat mahtavat, korkeat ja paksut, sydämenne pois kuivunut, tietonne ja viisautenne tuuliin kadonnut. Ettekä edes huomaa. Linnanne, palatsinne, temppelinne jäävät, eikä mitään muuta. Hullut ihmiset olette te saaneet muurejanne rakentelemaan, oman elämänsä keksimällenne valhe-elämälle uhraamaan.



Erehdysten vyyhti. Saastaisen kielen ruoska. Maatiloiltaan te pakkosiirsitte minun ihmiseni, poikani ja tyttäreni, likakaupunkeihinne, jäteviemäreihinne, homekouluihinne ja betonikatakombi-toimistoihinne ja kaasukammiotehtaisiinne. Murhasitte ihmisen. Totuuden tapoitte. Älkää pyytäkö anteeksiantoa. Tehkää parannus, tehkää hyvin. Kultaa kimaltaa korvissanne, hampaissanne, ranteissanne ja kirkkojenne kupoleissa sisikuntanne huoatessa tyhjyyttään. Hengen menestys on aineen tappio. Rakennanko minä temppelin? En. Kuollutta en pystytä elävää tuhoten kuten te olette tehneet, papit, valtion johtajat ja pahuuden aisankannattaja-kansanedustajat. Poliisi, sotilas, järjestyksenvalvoja, tuomari, lainlaatija, vanginvartija, valvovat jotta pahasi saat rauhassa tehdä. Luontoni kauniin raiskaat, veteni saastutat, kiveni halkaiset ja puuni kaadat ja eläimeni häpäiset ja sinun väkivaltapalkkalaisesi ihmisen sitovat ja pois maailtaan kuljettavat. Perkele olet, valtio. Peto. Lihaa hampaissasi, minun lasteni lihaa.


                                       
                                             
                                                              
                                                          

VUOSI NOLLA - valhe. KUUDES RAUHAN SAARNA. ONNELLINEN SUOMI - yhdistys. Perustamiskirja.

  
Vuosi "n0lla" on suurin ja kohtalokkain valhe joka ihmisille on syötetty. 

Mitä "n0llan" taakse tahdotaan meiltä häivyttää?


**********************************************************



                                     




                                                      Kuudes rauhan saarna

                                                           Elämän sankarit.


Helppoa on ryhtyä sankariksi, tämän maailman sankariksi. Eihän tarvitse muuta kuin asettaa tahtonsa tähtäin omaan etuun, omaan aineelliseen hyvinvointiin. "Miten  m i n ä  pärjään tässä kylmässä maailmassa?". Silloin ei tarvitse muuta ajatella kuin: "Mitähän nuo muut omanetunsavuoksikaikenvoimansa -ponnistelijat minusta ajattelevat? Jospa tekisin samoja tekoja kuin hekin, näyttäisin samalta kuin he, ajattelisin samoja ajatuksia kuin he ja olisin kaikin puolin samaa mieltä lopulta heidän kanssaan kaikista asioista, ainoastaan silloin tällöin luodakseni mielikuvan itsestäni - kuten lihalliseen mielipuolis-egoistiseen peliin kuuluu - itsenäisesti ajattelevana ja rohkeana, älykkäänä, massasta erillisenä henkilöitymänä, esittäisin näille ihmisille jonkin pinnalta eriävältä mielipiteeltä vaikuttavan ajatuksen, jotta saisimme yhdessä hetkisen leikitellä merkityksettömien sanojen kalistelulla näin meidän itsekunkin henkilökohtaista ja onttoa itsetyytyväisyyden kilpeä samalla kiillotellen ja toinen toistemme - todellisena määränpäänämme vaan oman erinomaisuutemme korostaminen - jumalattomia valheessa ja petoksessa ryvettyneitä käsiä vahvistaen" ...hetken hekumointi - sielu porton panttina - intellektuaalisen depatin hurmaavassa pyörteessä kuin villiaasi arolla kiimoissaan säntäillen; seuraavassa hetkessä kuitenkin oman todellisen älykkyytensä tahtomattaan paljastaen - "kuinka kykenimmekään näin tyhjänpäiväisestä ajatuksesta nokkeluutemme sapelein mitellä!" - oikeassa-olemisen huumassa toinen toisiaan selkään mäiskäytellen ja vastenmielisen yksitumaisuuden nostattaman naurunremakan säestäessä maan tomuun, surkeaan hengelliseen laiskuudentilaan mätkähtäen ja samalla älyllisen, tosi ihmisen, kirkkaudessaan jumal'olennon, poissaolon surkeasti paljastaen.


Tämän maailman viisaus on samaa kuin täydellinen yksituumaisuus ymmärtämättömyydessä, itsekkyydessä ja pahuudessa, se on paistattelua tiedon ja viisauden kieltämisen kirkkaudessa, löhöilyä armon ja oikeamielisyyden poissa-olon loisteessa. Tämän maailman kunnia on viattoman jumala lapsen, kauniin sielun, sortamisessa ja sodassa.


Väinö Lehtonen hahmoittelee kirjassaan Elämän arvoitus eteemme vanhan liiton voitonkruunua kantavan tietäjän, joka viisaudessaan ja suunnattomien taistelujen kautta saavutetussa rauhassaan lausuu meille: "Kuinka teillä on sydäntä valittaa omaa mitättömyyttänne, te, jotka valituksen vaippaan peitätte oman kieroutenne, ahneutenne, mammonan palvontanne. Teillä on kylliksi voimaa ollaksenne sankareita pahuudessa, kaikissa niissä asioissa, joilla palvotte omaa itsekkyyttänne. Mutta kun tulee kysymys henkisestä tiedosta, joka uhkaa riistää naamarin kasvoiltanne, te vapisette kuin lehti tuulessa".


Niin, kun me pieksämme suutamme oman kunniamme, maallisen lihan mielen mukaisen kunniamme, paisuttamisessa ja ratsastamme pelko ja epätoivo kantapäillämme uhrikukkulalta uhrikukkulalle ihmisyyttämme ja totuutta halvalla myyskennellessämme ne tyystin itsekkäiden pyrkimystemme alttarilla polttaen, niin ajattelemmeko tuolloin, millaisia sankareita me olemme? Ymmärrämmekö viettelevissä persoonaamme hivelevissä kuohuissa uiskennellessamme, että olemme väkivallan ja tyhmyyden sankareita?! Olemme itsevaltiaita kuninkaita ymmärtämättömyyden muurien sisällä omassa ahtaassa pimeyden valtakunnassamme; olemme katoavaisuuden, tyhjyyden, sankareita rytkyttäessämme meluavilla tuhon rattailla menemään eteenpäin edes huomaamatta kuka jauhavien pyöriemme alle murskaantuu.


Mikä siis ratkaisuksi?


Sen pitäisi olla ilmiselvää. Meidän on luovuttava lammassieluisuudestamme siinä kohdin, että emme enää voi pitää päälimmäisimpämä mielissämme pelonsekaista itsekästä tunnelmaa: "Mitä minun tulee ajatella ja tehdä, miltä näyttää ja minkä vaikutuksen antaa, jotta sulautuisin laumaan, tulisin hyväksytyksi, enkä tuhoutuisi?". Nyt ihmiseltä vaaditaan vain sitä, että hän itsenäistyisi niin paljon, että alkaisi  t u t k i a  ja  a j a t e l l a. Onko mahdoton vaatimus ihmiseltä? Älylliseltä jumalan kuvalta? ...tutkia ja ajatella. Tutkiva ja ajatteleva ihminen, länsimaisessa kulttuurissa lähes sukupuuttoon kuollut olento. Meidän on nyt päästettävä nisästä irti ja lakattava vaatimasta valmiiksi sulatettua ravintoa - hyväksytyksitulemisen rintamaitoa - ja uskallettava vaihtaa kiinteään ravintoon ja pureskeltava se omilla hampaillamme, sanoipa siihen viereinen sisässä-roikkuja mitä hyvänsä. Meidän on nyt annettava keskenkasvuisen ihmisyytemme kasvaa oikean ravinnon - Totuuden tiedon - voimasta täyteen mittaansa ja loistoonsa.


Rakkaat ihmiset! On aika uskaltaa kääntää ajatuksemme katoavan kunnian sijasta kuolemattomaan sankaruuteen, joka sankaruus on elämän suojelemisessa ja uuden, uljaamman ja kauniimman luomisessa. Todellinen elämä on ihmisen sankaruus jumaluudessa, siinä täydellisessä ihmisessä, joka on voittanut tämän maailman harhan, valheen, itsekkyyden, väkivallan, siinä Uuden ajan, Uuden liiton - hengen liiton - ihmisessä, joka astuu taivaan valtakuntaa asuttamaan, ilmoittautuu taivasmaailma kansalaiseksi, maailman, joka on hänen sielunsa, elävä, rakkautta ja elämän-virran voimaa ja riemua alati pursuava sydämensä. Ihmisyyden alistamisen aika pelon ja sorron ja nälän ja janon ja petoksen avulla on ohi, sitä ei enää ole! Nyt meillä jokaisella on mahdollisuus... ei! v e l v o l l i s u u s  kirkastaa ymmärryksemme, puhdistaa sydämemme, ollaksemme täydellinen ihminen, se  i h m i n e n, joka on jumalan tajunnassa oleva kuva hänestä itsestään ihmisenä, täydellisenä sellaisena!


Meille on annettu aseet ollaksemme suuret sotilaat, mahtavat kuninkaat kukin omassa taivaallisessa valtakunnassamme, ollaksemme ylipapit ja tuomarit sydämemme Rauhan Temppelissä, jossa ei väärää tuomiota lausuta. Meille on tarjottu aseet taivaallisina oikeamielisyyden sotilaina täällä maan päällä astuaksemme. Totuuden miekka, Tiedon kilpi, Viisauden panssari... tarttukaamme niihin koko tahtomme voimasta ja sonnustautukaamme jumalaiseen sotisopaan valheen ja petoksen halkaistaksemme, ymmärtämättömyyden vihaiset nuolet torjuaksemme ja pahuuden salakavalilta hyökkäyksiltä sielumme rauhan tilassa suojassa ollaksemme.


- Santeri Mikkonen






                 
                       PERUSTAMISKIRJA


                  ONNELLINEN IHMINEN
                                                      - yhdistys

I  Yhdistyksen tavoite: Lisätä onnellisten ja terveiden ihmisten ja perheiden määrää Suomessa antamalla halukkaille mahdollisuuden perustaa oman kotitilan ja sitä kautta lisätä Suomen pientilallistuotantoa ja omavaraisuus-astetta.

II  Miten Yhdistyksen tavoite saavutetaan: Jokaisella Suomen kansalaisella on oikeus saada elinikäiseen käyttöön itsellensä ja jälkeläisilleen vähintään yhden hehtaarin (1ha) maa-ala oman kotitilan perustamista varten valitsemaltaan paikalta.


Valtion tulee, tai minkä tahansa muun maanomistaja-tahon halutessaan, luovuttaa maksutta ihmiselle, tai pariskunnalle, perheelle tai vaikkapa pienelle yhteisölle, 1ha tai tarvittaessa vaikka 5ha (riippuen tarpeesta) kokoisen maa-alan tai hylätyn tai toiminnassa olevan maatilakokonaisuuden vapaaseen käyttöön.


Valtio on velvollinen pyydettäessä antamaan rakennustarvikkeita, siemeniä/taimia ja muuta tarpeistoa ensimmäisen vuoden ajan kotitilan perustamisen käynnistymiseen.


Tilaa ja sen tuottoa ei millään tavalla veroteta.


III  Kun Yhdistyksen tavoite toteutuu: Tästä seuraa, että ihmisten omavaraisuus ja toimeentulon varmuus lisääntyy, ja voimakas rakkauden tunne ihmisten ja perheenjäsenten välillä löytyy ja voimistuu, ja näin onnellisten perheiden määrä Suomessa kasvaa, joka on koko maan yhteinen etu. Lisäksi pientilallistuotanto kasvaa selvästi ja puhtaamman prosessoimattoman ravinnon käyttö kasvaa lisäten terveyttä, todellista hyvinvointia ja onnellisuutta omilla kotitiloillaan elävien ja niitä hoitavien keskuudessa.


Kyseinen ONNELLINEN IHMINEN - yhdistys perustetaan täten alla olevalla päivämäärällä allekirjoittaneiden suotuisalla hyväksynnällä.


                       Järvenpäässä 6.4.2017


                       ______________________                          _____________________
                              Santeri Mikkonen
              






             

Johanneksen ilmestys uuden ajan ihmiselle

                              

                                   Johanneksen ilmestys uuden ajan ihmiselle 

                         


 
                                                              1 LUKU.

Henki sanoi minulle: "Kirjoita, mitä minä sanon ja näytän sinulle. Hengen tietoisuus on kaikki mitä on, ja tässä tietoisuudessa, ihmisen sielussa, on kaiken elämän alku ja loppu. Sinä ja sinun kaltaisesi hallitsette maan päällä ja taivaan kuningaskunnassa. Minä olen sinä, sinä olet minä. Minä olen jumala, me olemme jumalat. Älä siis pelkää maallisten pauhinaa, sillä he eivät tiedä keitä he ovat, eivätkä tiedä mitä he tekevät. Pidä sinä vain se, mitä sinulla on, ja kuule se sana, jota minä, ikuinen henki, aina-olevainen sinulle puhun, sillä siinä on sinun elämäsi. Minä olen näyttänyt sinulle jumalan suuret kasvot, ja nämät kasvot ovat se tietoisuus joka hallitsee, ja tämä tietoisuus on sinussa, se on sinä, se on minä... totuudessa ja rakkaudessa, päättymättömässä valtakunnassa, ikuisessa hengen nykyhetkessä". (Ilm. 1:1-4,7-20/Santeri Mikkonen)

                                                               2 LUKU.

Ja henki puhui minulle: "Kirjoita seitsemän kirjettä maan kansakunnille niiden seitsemän mahtavan enkelin kautta, jotka niitä ohjaavat ja kehityksessä tukevat.

Efeson enkelille kirjoita: ”Olkaa kärsivälliset, kavahtakaa pahoja, jotka sanovat olevansa hyväntekijöitä. Älä seuraa maailmallisia oikkuja, vaan tee ainoastaan hyviä tekoja; laupeuden, rauhan ja rakkauden tekoja, tekoja, jotka palvelevat korkeinta, täydellistymisen päämäärää, tekoja, jotka palvelevat ihmiskuntaa ja koko luomakuntaa."

Smyrnan enkelille kirjoita: ”Tämän maailman hallitsija pilkkaa teitä, kiusaa ja kiduttaa ja tappaa teitä, mutta olkaa kärsivälliset; se voi tehdä sen vain teidän ruumiillenne, mutta ei teidän sielullenne, joka on kuolematon ja joka on alati minun edessäni, kirkkauden kasvojen edessä totuudessa ja tiedossa, palvellen korkeinta päämäärää”.

Pergamon enkelille kirjoita: ”Koska sinä pidät totuudesta kiinni ahdistuksia sietäen, saatana sinua koettaa maailman viettelyksillä ja kullan kimalluksella – joka on pinnan alta pelkkää ruostunutta rautaa – eksyttää helppoon ja laiskaan elämään, ja näin sielusi saastuttaa ja kuolettaa. Etsi järkähtämättä tietoa ja ymmärrystä, niin tulet sitä saamaan, ja saat sisäisesti elää jumalan valtakunnan kirkkaudessa ja tahrattomuudessa”.

Tyatiran enkelille kirjoita: ”Ole kaikin puolin puhdas, ajatuksissasi ja teoissasi, niin sinuun ei enää pysty astumaan tuo viettelijätär, joka tahtoo, että sinä tulet tyydytetyksi ja täytetyksi tämän maailman saastaisuudesta ja hekumasta. Katso noita, jotka riettaassa haureudessaan kemuilevat, he näyttävät koreilta, mutta ovat sisältä mustia kuin noki, palanutta luuta ja nahkaa. Heidän sielunsa jää ravinnotta, he sairastuvat, ja kuolevat sielullisessa ahdistuksessa, he, ja heidän koreat ajatuksensa, tekonsa ja luomuksensa, jotka ovat vain kulisseja kuoleman ja eksytyksen näyttämöllä. He hukkuvat omaan pahuuteensa. Mutta te; te seuratkaa puhdasta sydämen oppia, jättäkää pois paha, opetelkaa tekemään hyviä tekoja, kärsivällisyydellä ja ilolla palvellen, hätääntymättä vääryyden ja sekasorron melskeestä, joka on vain ruostuneen peltipurkin kolinaa tuulen sitä pitkin autioituneen kaupungin kivikatua ajaessa. Olkaa vakaat, viettelykset ja vainot kestäen, niin minä tulen ja seppelöitsen teidät jumalan voimalla ja viisaudella, ja eksytyksen tekoja harjoittavat meluavat pimeyden lapset tulevat murtumaan edessänne kuin saviastiat".  (Ilm. 2:1-29/S.M.)


                                                              3 LUKU.

Sardeen enkelille kirjoita: ”Kuulkaa hengen ääntä sisällänne. Teidän on herättävä nyt. Olette kulkeneet pimeydessä ja tehneet vääriä tekoja, eksytyksen tekoja, joita tekee ihminen, joka on sokea eikä näe mihin kulkee. Te olette ne, joiden luokse totuuden janoiset tulevat, mutta te olette tarjonneet heille vääristyneen opin; olette ohjanneet heidät tielle, joka johtaa pimeyden ja toivottomuuden kuiluun, kuolleiden sielujen valtakuntaan. Te olette tarjonneet nälkäisille oman mielenne mukaista leipää, tämän maailman puolitotuuksia, jotka ovat valheita, jotka eivät ole totista tietoa. Ravistelkaa siis saasta päältänne ja valvokaa, jotta voitte vahvistaa kanssaveljiänne rakkaudessa. Ne teistä, jotka eivät ole sydäntään valheessa ja väkivallassa ryvettäneet, tulevat elämään kanssani. Teidän enkelinne seisovat jumalan kirkkauden valtaistuimen edessä, nyt ja iankaikkisesti".

Filadelfian enkelille kirjoita: ”Kuulkaa siis te, jotka kaikessa kärsivällisyydessä ja vaivannäössä kannatte minun nimeäni, so. taivaallisen valon hehkua ja tiedon ja totuuden kruunua ymmärtämättömien ja uskottomien maailmassa: teidän luoksenne tulevat saatetuiksi ne, jotka ovat kärsimyksen ja pimeyden, kirouksen ja valheen lapsia; he tulevat kirkastumaan ja heräämään ymmärrykseen sen voiman kantamina, jonka minä teidän lävitsenne heille vuodatan. Sinussa minä vedän heidät tyköni, pelastan heidät kauhulta ja tuholta, ja yhdessä te tulette osallisiksi jumalan valtakunnan rauhasta ja kauneudesta, joka on sisällänne valmistettuna. Te rakennatte ikuisen temppelin ja asutatte maan päällistä paratiisia, joka on jo minun mielessäni valmistettuna kaiken luodun kunniaksi ja kirkastukseksi”.

Laodikean enkelille kirjoita: ”Kuulkaa, mitä minä teille tänä päivänä totuudessa ja rakkaudessa sanon: nyt on heitettävä pois laiskuus, hengellinen aikaansaamattomuus, jota te olette jo liian pitkään nahkasohvillanne makoillessanne toimittaneet. Nyt on aika. Viimeinen aika. Jos et suostu kuulemaan elävää ääntä, on piinan ja tuskan tie oleva osasi. Teidät minä olen asettanut työntekijöikseni, sotamiehikseni. Nyt on herättävä itsetyytyväisyyden ja typerän ylpeyden horroksesta, ja tartuttava auraan katsomatta taakseen. Nyt teidän on poltettava tämän maailman saastakerros, joka estää teitä havahtumasta eloon, pois sydämenne ympäriltä, ja teidän on puhdistauduttava tuskan tulimeressä ja avattava silmänne uuteen todellisuuteen, rakkauden ja voiman ja kauneuden todellisuuteen. Iloitse siis, kun minä sinut ahjossa koettelen. Kuule: minä seison sydämesi kultaisella portilla ja kolkutan; tee työsi ja avaa minulle, niin yhdessä me käymme rauhan temppeliin, uuden liiton helmiäisportista hyvyyden ja kauneuden ja oikeamielisyyden kaupunkiin, jossa on ikuinen valkeus ja jossa muureja ei ole. Näin tapahtukoon”. (Ilm. 3:1-22/S.M.)


                                                               4 LUKU.

Minä näin kirjoituksen, ihmiskäsin kirjoitetun: "Jeesus on syntynyt". Ja minä mietin tätä ja kävelin palan matkaa ja katsoin sillalla vasemmalle, ja kauempana, ei korkealla, vaan jonkin verran puiden yläpuolella, näin minä miehen hahmon, pilvestä muodostuneen, valkoinen pitkä vaate päällään leveät hihat roikkuen käsien ollessa sivuille nostetut, seisovan kahden pilven päällä jalat harallaan. Minä erotin valkoisen, pyöreän pään, hiuksia ei siinä ollut eikä kasvonpiirteitä, vaan pilvestä muodostunut pyöreä pää, josta lähti ikäänkuin kaksihaarainen kieli tai lyhyt miekka ylöspäin. Minä katsoin tätä kuvaa pilvessä ja mietin mitä se tarkoittaa. (Ilm. 4:1,2/S.M.)

Ja sitten, toisella kerralla, minä näin monia loistavia sateenkaaria, sillä tavalla taian-omaisesti hohtavia niinkuin nurmikko aamukasteessa välkkyy auringonsäteen vesipisarasta taittuessa smaragdin ja rubiinin sekä jaspis- ja sardionkiven väreissä. Suurin niistä oli tämmöinen; ei semmoinen sateenkaari, joka sateen jälkeen pilvien lomaan itsensä loihtii, ei, vaan semmoinen, joka ilmestyy pilvettömälle taivaalle virheettömässä loistossaan, ja sen alku- ja loppupäät eivät ulotu maahan, vaan itsellisenä ja uljaana se tovin näyttäytyy, itsetietoisen hallitsijan lailla, ja sitten vetäytyy pois. Ja sitten aukiolla seistessäni myös minä näin, en sadepäivänä, ikäänkuin aukion takana kaareutuvan väriloisteen, mutta kuitenkin sen maahan ulottuvat päät loistivat aukion reunalla seisovien puiden tällä puolen, puiden päällä, kun sitä katsoin. Ja samanlaisen näin kotini ikkunasta; ikkunan edessä kasvavan lehtevän puun lomitse näin - ei taaskaan ollut sadepäivä, vaan aivan pilvetöntä - loisteliaasti hohtavan värikaaren, ja se oli ikäänkuin kauempana taivaalla, ja matalalla, mutta värit loistivat kuitenkin ikkunani edessä kasvavan puun lehvästön tällä puolen. Minä ihmettelin näitä, ja ymmärsin, että elämän henki, joka ihmisessä on ja joka kaiken elollisen vaikuttaa, näyttää näin itsensä. Ja vielä minä kerran näin, aivan ylhäällä, keskitaivaalla, pilvettömällä taivaalla, kaksi pienempää värikaarta - ikäänkuin sateenkaaren osasia, niin pieniä olivat -, ja ne kaartuivat, eivät päälekkäin vaan irrallisina toisistaan eri suuntiin, ja niiden alku- ja loppupäät olivat näkyvillä. Niin minä muistin Nooalle jumalan tekemän lupauksen: *"Kaiken maan ja kaiken elävän mitä siinä on annan minä viisaan ihmisen vallan alle, ja hän on tuleva tätä kaikkea hallitsemaan niin kauan kun kuuntelee minun, oman jumalansa, ääntä, ja tottelee kaikkia tämän käskyjä. Oman iankaikkisen lakini minä kirjoitan jokaisen otollisen ihmisen sydämeen, ja kaiken mahtini ja valoni vuodatan häneen; ja näkykööt tämä jumal'olennon, elämän alkuperän, hahmo loppumattomana kirkkautena ja väriloistona ihmisessä hänen tekojensa ja aikomustensa puhtauden mukaan"*. Tämän kaiken minä näin valveilla, päivänvalossa, en unissa. Ja sitten myöhemmin, vielä kun näin saman loisteliaan värikaaren, nyt puolestaan ehjänä kehänä valojen ympärillä - katulamppujen, autonvalojen, kylttilän liekin -, muistin minä jumalan uuden liiton lupauksen ja ymmärsin, että tämä värikaari on näkyväinen osa - vain sydämellä nähtävä - jumalan voimaa maan päällä vaikuttamassa, ja tämä yli-maallinen loiste ja mahti ja kauneus on minussa, minun ympärilläni, se olen minä". (Ilm. 4:3-5???/S.M.)

Vuosia näitä tapahtumia aiemmin minä näin taivaalla suuren pilvestä muodostetun kuvan. Siinä oli kaksi muutakin, jotka näkivät. Taivaalla oli - oli keskipäivä eikä muita pilviä näkynyt - aivan tarkka kuva, valtavan kokoinen, kuin suuren taiteilijan luoma, ja se kuva oli haukka, joka oli ikäänkuin syöksymässä saaliillensa, juuri iskemässä kyntensä kiinni liikkuvaan pakenijaan. Kuva viipyi siinä paikallansa aivan tarkkarajaisena jonkin ajan, sitten hiljaksiin alkoi hajota kuin pilvi hajoaa. Mietin usein, mitä kuva tarkoittaa. Silloin ajattelin, että jokin mahtava taivaallinen, henkinen voima on laskeutunut ja aloittanut vaikutuksensa maan päällä ihmisten keskuudessa. Mutta tänä päivänä näen selvästi, että haukka on tuomion lintu, siten, että jumalallisen viisauden ja tiedon sallittiin laskeutuvan voimallisemmin ihmisten ja kansakuntien keskeen, ja samalla heikon, epäonnistuneen ja vajavaisen, omaan tuskaisuuteensa käpertyneen kuivuneen lehden, ymmärtämättömän, so. kaiken pimeyden, on kauneuden oraan, elämän uljaan kehkeytymisen edestä katoaminen. Haukka oli laskeutuva jumalan valo, totuuden miekka, kantaen ymmärtäväisille maan ihmisille lupauksen hyvyyden kukoistuksesta ja oikeamielisyyden noususta, mutta ymmärtämättömille, pimeyden lapsille, lihan orjille, merkin tuomion ajasta, valheen ja väärämielisyyden kaupungin sortumisesta, sekasorron ja itkun ja pelon kellonlyömästä. Saaliiseensa juuri iskevä valtava haukka oli ilmoitus ymmärtäväisille, elävä merkki jo itsekkyyden sumusta jumal'kirkkauteen astuneille tai juuri astuville jumalan lapsille taistelun - joka käydään hengessä, näkymättömissä, ihmisten sydänten loppumattomilla taistelukentillä - lopullisesta hyvän voitoksi kääntymisestä ja ilmoitus rohkaisuksi, ettei taivaallista apua ja neuvoa tule puuttumaan, heiltä, jotka tähän sotaan itsensä uhraavat ja samalla elämänsä tarkotuksen täyttävät, joka tarkotus on siinä, että se rakkaus, jonka elämän isä on meille osoittanut kylvämällä maailmaan henkensä - antamalla meille elämän -, palajaisi meidän kauttamme, ihmispojan itsessämme ylennettyämme, hänelle takaisin. (Ilm. 4:6-8,11/S.M.)

Näiden näkyjen - aivan päivätajuisena ja päiväs-aikaan nähtyjen - jälkeen näin minä vielä yhden merkin pilvissä, korkealla taivaalla, eikä muita pilviä ollut näkyvissä. Tämä näky oli kaikista näy'istä merkillisin. Minä näin suuret kasvot, sivulta kuvattuna, ne katsoivat suoraan vasemmalle... tai, ei, eivät ne katsoneet, ne vain olivat siinä, täysin seesteisinä, ilman pakotettua ilmettä, ja ah, kuinka ihmeellisen kauniit kasvot ne olivatkaan! ...täydellisesti muodostuneet naisen kasvot, jumalattaren kasvot, kunniaa ja iki-aikaista viisautta ilmentävät hallitsijan kasvot. Ja vaikka ne olivat pilvestä muodostetut, olivat ne täydellisen tarkasti ja yksityiskohtaisesti kuvatut, eikä siltikään mitään turhaa niissä ollut, vaan olivat ne siten kuvatut, että ainoastaan jumalallinen mieli saattaa sellaiseen kyetä; täydellinen ajatus oli luonut nämä kasvot, taikka oikeammin sanottuna nämä kasvot olivat täydellinen ajatus - kauneimmalla, yksinkertaisimmalla mahdollisella toteutuksella, hengen mielen äly-tehokkuudella, olivat ne silmieni eteen luodut. Ja minä olin yksin, aukealla paikalla, ja katselin ympärilleni -en ketään muita nähnyt. Ja minä katselin kasvoja tarkasti, mitä niissä oli, sillä halusin muistaa niistä kaiken. Kun niitä katselin, huomasin, että pään sisä-osa oli tyhjä, siinä näkyi taivas, ja tämä taivas-osa antoi ulos pään sisältä siten, että kasvojen silmistä ja nenä-aukoista ja suusta tuli ikäänkuin ulos tätä sinertävää taivasta levenevänä kiilana, erillisenä kiilana kustakin: silmistä, sieraimista, suusta. Ja vielä, kun katsoin pään ylä-osaa, oli sinne kuvattuna takaraivon kohdalle ylöspäin viistosti nouseva laaja, noustessaan laajeneva pyörre-nauha, pilvestä muodostettu. Tätä kuvaa olen minä näinä vuosina monen monta kertaa mietiskellyt, ja nämä ylväät kasvot ovat täydellisesti syövytetyt ajatukseeni, niin että voin ne aina halutessani samanlaisena täydellisenä kuvana henkeni silmien eteen palauttaa. Mitä kasvot tarkoittavat? mikä on niiden opetus? mitä tietoa tahdottiin antaa ja miltä taholta? ja miksi minulle tämä näytettiin, ja näkikö kukaan muu tätä kuvaa? (Ilm. 4:7/S.M.)

Sitten eräänä päivänä, vuosia myöhemmin, istuin alas ja suljin silmäni ja pyysin hengeltä vastausta sanoen: "Rakas henki, mitä nämä suuret kasvot merkitsevät? Miksi ne näytettiin minulle, ja mitä tietoa niiden on määrä ilmoittaa?". Niin minä istuin ja kuvittelin itseni jälleen sille paikalle, jolla kuvaa pilvissä olin katsellut, ja minä tarkastelin sitä. Ja sitten tapahtui, että kasvot siirtyivät minun kasvojeni eteen, ikäänkuin taivaalliseksi naamioksi, ja minä tiesin, että vastaus on siinä, ja jäin sitä miettimään. Minä ymmärsin, ettei ihmiselle muutoin kuin tällä tavoin saata kuvana henkeä näyttää; henkeä, tietoisuutta, elävää ajatusta, suurta älyä, joka on kaikkialla eikä kuitenkaan missään paikassa. Samoin kuin ei saata nähdä ilmaa ellei se tuulena liiku, tuulena heiluta lehtiä ja ruohonkorsia ja hivele kasvojani, niin samoin en saata kaikkiallista älyä nähdä, joka on ajasta ja paikasta riippumaton, ellei loppumattomalle sinitaivaalle piirretä kauniita jumalan kasvoja, kaikkitietäviä ja -näkeviä uljaita kasvoja; jos ei ikäänkuin ripusteta ilmaan tyhjiä taulunraameja ja sanota: "tässä on taulu, joka näyttää olevansa ei missään, ei ajassa eikä paikassa, ja silti -ehkäpä juuri sen vuoksi- se on taulu joka on kaikkialla kaikkina aikoina, se näyttää kaiken, lävistää kaiken, antaa kaikkeen, on puhtaana olemassa-olona itsessään -mitenkä muutoin voisikaan?-, se on, sillä henki on. Näin minä sain älyltä merkillisen vastauksen, jota vastausta ei saata ihmissanoin ihmis-ymmärrykselle antaa. Minä ihmettelin, ja kätkin tämän asian sydämeeni. (Ilm. 4:7/S.M.)


                                                                 5 LUKU.

Siihen aikaan, kun näin päiväs-aikaiset näyt pilvissä, sain elää puhtaammassa ympäristössä, vähemmän meluisassa kuin suuressa kaupungissa, en kuitenkaan maaseudulla, vaikka semmoiset voimavirtaukset olivat tuolla läsnä elävinä ja voimakkaina monin paikoin; ja vielä olin itsekin kohoamisen tilassa, puhdistautumisen ja kirkastumisen tiellä. Niin, tänä aikana sain nähdä näkyni ja tutkiskelin samalla …hartaasti henkisiä salaisuuksia. Mutta sitten ymmärsin - jälkikäteen -, että minua oltiin siten samalla valmisteltu johonkin muuhun tehtävään, sillä juuri silloin jouduin pakon edessä tekemään kipeän ratkaisun: oli lähdettävä takaisin suureen kaupunkiin. Olin tuolloin astunut askeleen kirkkauden suuntaan, voimaan ja tietoon, olin lähestynyt pedon olemuksen tietoisen tunnistamisen ymmärtämystä, mutta vielä oli otettava askel; kohdattava vastustaja, valehtelija-henki, elävänä, tämän omalla pelikentällä. Ja missäpä muualla valheen viettelys mellastaisi voimallisempana ja pauhaavampana kuin suuren kaupungin pimeillä henki-kujilla, keinovaloissaan kimmeltävissä lasipalatseissa ja omaan pahuuteensa ja paisuneeseen itse-tyytyväisyyteensä kietoutuneissa skorpionin koloissa; kirkoissa, synagoogissa, valtion hallinnon komeissa linnoituksissa, joidenka leveillä ja korkeilla käytävillä pedon mieli on itsellensä luvan antanut itsevaltiaasti käyskennellä, tältä rakentamaltaan korokkeelta kaiken totuudellisen elämän halveksittavaksi ja heikkouden osoitukseksi julistaen ja rakkaudessa ja todellisuudessa eläviä sieltä käsin metsästäen ja sielujen tukahuttamisen lakia, maallista lakia, vahvistaen ja sen toteutumista valtavan virkamies-leegion pimennetyin mielin ja kylmin käsin valvoen. (Ilm. 5:2,4,9/S.M.)
 
Ja niin minä menin suureen kaupunkiin ja jäin sinne. Olin täynnänsä varmuutta ja voimaa, mutta samalla sydämessäni piili pelon sekainen jännitys, sillä henkeni tiesi, että vastustaja on oleva mahtava, valehtelija ovela, ja pimeyden voimien painostus suuri jumalan valitun tiellä. - Eipä ollut vielä vuoden kierto itseensä kaartunut, kun jo eteeni astui kaksi vanhinta mustissa puvuissaan. Ja he näyttivät minulle kirjaansa, kirjaa, jota en ollut ennen nähnyt, ja sanoivat sen olevan pyhän kirjan ja pyysivät minua tulemaan mukaansa heidän temppeliinsä tutkiskelemaan tuota kirjaa ja oppimaan Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen totuudesta ja löytämään ilon ja rauhan. Ja minä menin. (Ilm. 5:5/S.M.)

Nämät kaksi vanhinta minä kohtasin päiväs-aikaan, lihan todellisuudessa, mutta mitä nyt kirjoitan, on kuva hengen mielen asemasta nähtynä - vertauskuvaksi sommiteltu -, sillä taistelu sieluista, elämän ja kuoleman todellinen mittelö, käydään henkimaailmassa, alati elävän tietoisuuden todellisuudessa, lihan luonnon luoman kulissin takana - ulkopuolella. Ja kun on niin, ettei hengen maailman ilmiöitä saata ihmis-lihamielelle todellisesti sanoin kuvata. (Ilm. 5:5/S.M.)

Minä siis seurasin näitä kahta vanhinta, kuitenkin nuorta miestä, siististi mustiin pukuihin puettua pyhää miestä, heidän temppeliinsä. Ja minä astuin sisään, ja huomasin tulleeni jotenkin eristyksiin, ikäänkuin luolaan, jossa oli kuitenkin kirkas valaistus. Tilan takaosassa oli puhujakoroke, ja sen eteen antoi istuinrivejä pitkästi. Luolassa oli pajon ihmisiä, miehet samaten mustiinsa siististi puettuja, ja nätteihin leninkeihinsä ja hameisiinsa laitettuja naisia, jotkut heistä pienet vauvat povellaan, ja eri ikäisiä lapsosia istumassa tai omia pikku leikkejään juoksemassa, hekin somasti ja hienosti puettuja. Kaikki vaikuttivat rennoilta ja hyvintuulisilta ja puheenhyrinä kaikui varovaisena ilmassa koristautuen aika-ajoin pienillä naisten naurunpyrskähdyksillä. minut huomattiin ulkopuolisena, mutta en näynnyt aiheuttavan ihmeempää kummetusta, päin vastoinkin muutamat nyökäten tervehtivät minua ystävällis-mielisen oloisesti.

Sitten valot himmenivät hieman, ja alkoi näytelmä. Sivukäytävältä asteli kolme valkoisiin kaapuihin sonnustautunutta henkilöä jotenkin harkituin ja koneen-omaisin askelin puhujakorokkeen vierustalla olevan pienen pöydän ääreen. Kaksi heistä kantoi tarjottimia edellä ja kolmas tarkkaillen kaiken toimen oikein-sujuvuutta asteli perässä. Tarjottimet laskettiin varovaisesti, kuin peläten niille asetettujen pikarien ja leipien lehahtavan varpusen lailla millä hetken lyömällä tahansa omille taivaan teilleen. Vettä kaadettiin kannusta pikareihin, ja leipiä murrettiin käsin. Lausuttiin loitsu, sanantarkasti - sain huomata -, kun kokeneempi seremonian valvoja määräsi sen lausuttavan alusta jonkin sanan jouduttua ilmoille vääristyneessä muodossa. Ja nämä kaksi, he nostivat tarjottimet: ja minusta näytti kuin pelosta vavisten, pelosta, että ikään kuin jonkinlainen  peri-harhaele, joka onkin jo tapahtunut - tahi jonkin ammoisan alku-erehdyksen tapahtumisen muistin valoon nousemisen mahdollisuuskin -, koetettaisiin jälkiperästä varjella ilmenemästä, ja tähän tullen se harha-askelia pitkin kauhusta jähmein jaloin takaperoisesti astellen tahdottaisiin mieluimmin korjata - omaamatta siihen kuitenkaan uskallusta -; pidetään pystyssä jo kaatunutta aivan kuin saatettaisiin juuri romuttaa jotakin perin arvokasta; kaataa vaivoin pystyyn kursittu kulissi, loata jonkin hyvinkin pidetyn ja rakastetun, jonkin jonka tahdotaan olevan pyhän sitä sen todella olematta.

Loitsut lausua-eleiltiin ja näytelmä oli ohi - siltä osin. Ja nämä vanhimmat, joidenka kohdalla ei nähdäkseni ikään saatika elämän-älyn jättiläismäisyyteen niin katsottu alkoivat vuoroinperästä astua esille  kertoilemaan kokemuksiaan, väliin hassunhauskojen yleisö-kohahduksien sanojaan kohotellessa, erilaisissa maissa liittyen nimenomaan heidän jumalansa totuudensanan julistamiseen. Kyyneliä ja hurskaita naamanvääntämisiä. Tätä minä katselin. Ja minä olin yksi heistä. Olinko? Halusin olla. Kenties vaan siksi etten paljastuisi. Minä halusin nähdä. 

Perin juurin sävytettyä tunnelmaa, niin ja hyväksyvää ylös alas leukojenliikkuttelua ja tietävää suupielien pienimpien lihaksien lähes huomaamatonta liikuttelua. Hämmästyttävää, kaikki, jok'ikinen näistä, näyttivät tietävän mitä tapahtuu, miten on liikehdittävä millä tavoin hienon hienoja sormien eleitä sommiteltava, ja kokonaisuus sillä tavalla siveä, siis niin, ettei ajatukselle jäisi sijaa, siksi valmista - ja juurikin tästä varmaankin hahmottui oikeassaolon yhteinen varmuus - hennossa koreudessaan silmieni edessä soljutettava virta oli. 

Valmista, niin, valmista. Jälkikäteen juuri tämä seikka sai sijaa epäilysajatuksissani. Kuinka saattoi olla siten selvää ja mutkatonta, ennalta-aivoiteltua. Aatoksiini nousi - tahtomattani - siisti pinta. Pintahively. Tahi taso, lasinen, jonka päälle muinainen pöly oli laskenut vuosituhansien saatellessa oman hauraan-vakuuttavan olemisensa, maailmansa iäiseksi tarkoitetun pilkulleen sommitellun jonka läsnä-olo saisi jokaisen lähellään astuvan varomaan hengityksensä voimakkuutta ja suuntaa, askeltensa j ajatuksensakin painavuutta; kaivaisi ihmisestä esiin kertakaikkisen harkitsevuuden, aavistuspelon omasta tuhoutumisestaan, loputtoman varuillaanolon jäätyneen jähmeyden, joka lopulta muistuttaa jotakin perin... paikallaanolevaa, murtumis-altista. Elämisen kehkeytymisen vastakohta? Kuoleman tilaa. 

Sitten. Jotakin tapahtui äkisti, siis minussa, sillä esitys oli mikä oli ja sen suuntaa ei mikään mahti vaihtaisi. Minä näin. Hengelläni. Ja nyt kerron - eikä tätä saata kenkään ymmärtää ellei ole veretöntä silmiin katsonut -, mutta kuinka kertoisin? On ymmärtämättömyys. On kuolemisen tila eli elämisen poissa-oleminen. Tietoisuuteni tuuli liikkui ja pintasively oli poissa. Mennyttä. Minä istuin penkillä, jossa seuranani istuiksi joka puolella kuolleita. Olin tehnyt ilmeisestikin perin juurin kielletyn - ja vieläpä täysin väärässä seurassa - ja sen pelätyimmän liikkeen: ajatukseni oli liikahtanut. Mutta kummaa, kukaan ei tainnut sitä panna merkille - ehkä he vaan eivät huomanneet. Kuinka ymmärtämätön voisikaan ymmärtää? Miten pinnan alle saattaisi päästä sukeltamatta? 

Elämä. Ja kuolema. Kauhu astui viereeni. Olinkin kuolleitten sielujen luolassa. Kaikki menetti merkityksensä, siisti oli poissa. Oli kaikki siinä vieläkin - samanlaisena joka juuri karmivaa olikin -, kaikki, pilkulleen, puhujat, naurahdukset, lapsen polvellahyppyytelyt ja varovaisen-hiljaiset prässätyt pikkutakin hihansuut. Mutta minä vaan näin. Siinä ero. Kuollut näytti kasvonsa, hän, jolla ei kasvoja ole. Olematon puhalsi olemattomuuteensa ja vaan siksi että tietoisuuteni värähti. Kultaisen enkelin kultainen siipi lehahti aivan huomaamattomasti ja niin taiten - tosiaan ajan kanssa - rakenneltu pölykerros oli hienona hippusena ilmassa. Niin kevyenä, että jos olisin kättäni heilauttanut olisi kaikki kaatunut. Olisi iki-kuiva luu hyvin hennosti napsahtanut ja kuivatomuksi pöllähtänyt. 

Mutta kummaa tosiaan, kukaan ei huomannut mitään. Olivat varmoja - ja varmuudessaan kas kummaa yksituumaisia - tilastani heille kerrottuani, että perkele eli vastustaja se minussa potkii ja kätensä aivan miehissä pääni päälle asettelivat. Mutta sanon tässä: ei auttanut. Ei auttanut. Kauhun aalto toki oli lasehtinut hieman ja minä tiesin. Tiesin ja tunsin. Jotakin jota ehkä juuri olinkin hakenut. Voin kertoa nyt: elottomat olivat pään päälle pantavansa. Ei mitään veren liikettä. Ei mitään mikä lämmittäsi ja lohduttaisi, sydämeni sointuun väräyttäisi. Olin elävä kuolleitten valtakunnassa.     

jatkuu...

Valtaistuin...

Valtaistuin

Silloin, jonkin ajan alussa, Suuri Mieli, taitavat kädet taltallaan muotoilivat minulle jalopuusta valtaistuimen. 

”Tämä ei ole minun istujaimekseni sorvattu, levähdyksekseni jalokivi- ja kulta-upotteinen loihdittu, vaan jollekin toiselle; jollekin korkealle, ihanalle, ylen kauniille olennolle..."

"Kuka voisi olla hän...? kuka voisi olla arvollinen istahtamaan valtaistuimelle?”

"Hänen täytyy olla jossakin..."

”Etsi hänet siis!” sanoi ääni sisälläni, ”etsi, nosta valtaistuin harteillesi ja mene... etsi!”

Jo ajatuskin siitä, että joutuisin halki aikojen ja maailmojen painavaa valtaistuinta selässäni kantamaan, uuvutti ja pelotti minua. Mutta tiesin, että tässä se nyt on, minun tehtäväni.

Päättäväisesti nostin valtaistuimen selkääni, katsahdin alas vehreään laaksoon ja sen kyljestä kohoavaan lumihuippuiseen graniitivuoristoon ja pohjallaan kimaltavana kiemurtelevaan kristallikäärmeeseen. 

"Nyt minä menen! Enkä laske taakkaa selästäni, vasta kunnes löydän hänet..."

...hänet, jonka eteen nyt kallistan tämän arvokkaan kuormani ja lausun: ”Valtiattareni, rakkaani, täytä tämä valtaistuin, se on tehty sinulle!”

Ja hän hymyilee, tuo kaunis sielu, ja istuutuu.

Ja hän sanoo: ”Istuhan sinäkin, armaani, ja levähdä... istu tälle valtaistuimelle, jota minä olen halki aikojen ja maailmojen selässäni kantanut, se on tehty sinulle!”

Ja niin me istumme, yhdessä.

Rauha ja lämpö täyttää sydämemme. 

Ja yhdessä me hallitsemme ajattomassa ajassa maailmoja jo keskitaivaalle ehtineen rakkauden peilin säteen taikoessa ilonkyyneleistämme elävän kaikkein jalokivein väreissä säihkyvän kruunun päidemme päälle.   (SM)