Jäisen vastatuulen puhaltajan poika

                                     

                        JÄISEN VASTATUULEN PUHALTAJAN POIKA

                 Raamatuntulkintaa, tutkielmia, muita viisauksia ja kuusi rauhansaarnaa 

                                                         uuden ajan ihmiselle

                                                      Toinen rauhansaarna.

                                                Kuuntele sydämesi vaatimusta

Se on hirvittävä sielullinen sairaus – nimittäin petos, että jokin laki voi olla ihmiselle korkeampi kuin rakkauden ja oikeamielisyyden laki, jonka mukaan ihminen ei milloinkaan saa kenenkään vaatimuksesta tehdä ilmiselvää ja kiistatonta pahaa veljilleen, tappamalla, kiusaamalla, solvaamalla, tuomitsemalla, telkeämällä vankiloihin, pakottamalla sotaväkeen, ja verottamalla, jotta hallitus saisi varoja kaiken väkivallan toteuttamiseen ja ihmisten vahtimiseen ja piinaamiseen.

Pian 2000 vuotta sitten farisealaisten kysymykseen, onko keisarille lupa maksaa veroa, vastattiin: ”Antakaa keisarille, mikä keisarin on, ja jumalalle, mikä jumalan on”. Jos ihmisissä meidän aikanamme olisi edes heikko tieto kristuksen todellisesta opista, jonka kirkko on aikaa sitten hukannut ja kansalta oman valta-asemansa pitämiseksi pimittänyt, he katsoisivat olevansa jumalalle velkaa paitsi sen, mitä jumala ensin Johannes Kastajan ja sitten opetuslapsensa Jeesus Nasaretilaisen sanoin opetti ihmisille sanoessaan ”älä tapa”, sanoessaan ”älä tee toiselle mitään, mitä et halua itsellesi tehtävän”, ja sanoessaan ”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” myös sen, minkä jumalallinen elämän-ymmärrys lähtemättömin viivoin piirsi jokaisen sydämeen: rakkaus lähimmäiseen, ja kauhu veljien ja sisarten tappamista ja kiusaamista kohtaan.

Jos ihmiset uskoisivat jumalalliseen elämänvoimaan itsessään, elävään ja älylliseen alkuvoimaan, he eivät voisi olla tunnustamatta tuota ensimmäistä velvollisuuttaan elämää kohtaan, he eivät voisi olla täyttämättä sitä, minkä elämän äly heidän sydämiinsä on kirjoittanut – on rakastettava veljiään ja sisariaan, ei tapettava eikä kiusattava eikä ahdistettava eikä vangittava eikä pidettävä nälässä heitä. Jos ihmiset löytäisivät elämänymmärryksen itsestään, silloin sanoilla keisarille mikä keisarin on, jumalalle mikä jumalan on olisi heille merkitystä.

Hallitukselle tai työnantajalle tai kuninkaalle anna mitä haluat, mutta ei sitä, mikä jumalan on. Jos hallitus tarvitsee rahani – ota; taloni, työni – ota. Vaimoni, lapseni, elämäni – ota (sinulla valtio on siihen väkivoimaa); mikään niistä ei ole jumalan. Mutta jos hallitus tai esimieheni tai tsaari tai ylemmäksi mainittu pikku virkamies tahtoo, että minä kiusaan tai sorran tai häpäisen tai lyön tai suljen vankilan oven ihmisen jälkeen tai ase kädessä uhkaan häntä sillä aikaa kun hänelle tehdään pahaa tai että otan ihmiseltä hänen elantonsa – maansa, lehmänsä, rahansa, leipänsä -, tai että kirjoitan paperin, jonka perusteella ihminen teljetään vankilaan tai häneltä riistetään jotakin hänelle kallista, - mitään tuosta en voi, sillä siihen tarvitaan minun tekojani, ja ne ovat jumalan. Minun tekoni ovat ne, minun tekemät tekoni, josta muodostuu elämäni, elämä jonka olen saanut jumalalta ja jonka anna vain jumalalle. Siksi uskova, ei ulkoisesti uskova vaan sisäisesti kristitty, tosi kristitty, joka kuulee elämän älyn vaatimuksen omassa sydämessään, ei voi antaa keisarille, hallitukselle, sellaista mikä on jumalan, ei voi toimia vastoin omatuntonsa puhdasta ääntä.

Me voimme alistua pilkkaan, sortoon, vankilaan, kuolemaan, maksaa yläluokalle sen vallassa pysymisen edellytyksen, veron, - kaiken tämän me voimme. Mutta me emme voi sortaa, kiusata, häpäistä, emme voi olla auttamatta, emme voi lyödä, teljetä vankilaan, astua asepalvelukseen eli antaa hallituksen kätyreiden murskata tahtomme ja syvimmän ihmisyytemme heidän muokatessa meistä tahdottomia tappajia, emme voi pitää ketään taloudellisessa ahdingossa, emme kerätä veroja – mitään tuosta emme voi keisarille antaa, sillä siinä keisari vaatii minulta sellaista, joka on jumalan. Siinä keisari – hallitus ja valtio – vaatii minulta ainoan minussa, joka on elävää; se vaatii minulta minun oikeudentuntoni, minun viisauteni, minun älyni, minun vapaan ajatteluni, minun koko ihmisyyteni olemuksen, minun sydämeni ja minun sieluni. Ja sitä minä en voi antaa.

Mutta me olemme tulleet tässä maailmassa niin pitkälle, että nuo sanat jumalalle, mikä jumalan on merkitsevät meille sitä, että jumalalle annetaan pyhäinpäivänä markan kynttilöitä, annetaan rukouksia, annetaan sanoja ja papille ripittäytymisiä ja yllensä sellaista jota kukaan, kaikkein vähiten jumala, ei tarvitse, kun taas kaiken muun, koko elämämme, sielumme pyhyyden, annamme keisarille, hallitukselle, meitä jokaista petoksella alistavalle rikkaalle ja omistavalle joutilaalle yläluokalle! (Leo Tolstoi; Omatuntoja/S. Mikkonen)