MUURILTAKATSOJA
Vanhan Testamentin profeetat uuden ajan ihmiselle
NEHEMIA
ANTIKRISTUS ON TÄÄLLÄ
1 LUKU
Me olemme jakaantuneet. Lampaisiin ja ihmisiin. Lampaisiin, jotka eivät
ymmärrä olevansa sullotut aitaukseen - kaupunkiin - ja tallovansa ahtaissa
oloissa alla olevan maansa asuinkelvottomaksi ja hedelmättömäksi ja tönivät
toisiansa hermostuksissaan ja haukkovat henkeä ilman ollessa pilaantunutta ja
juovat saastaista vettä johon ovat laskeneet kaiken myrkkynsä ja ulosteensa ja
virtsansa. Eksytetyt surkeuden lapset! He tarvitsevat - ovat siihen tilaan
ajetut - kaitsijaa, kepilläkylkeen-koputtelijaa.
Koputtelija on täällä. Hän seisoo kaikkialla ympärillämme ja osoittaa hymyten tuolla on portti vehreämpään maahan, kukkaniitylle, mutta ei vielä eipä vielä, ensin on sinun palveltava, palveltava hyvin, elämäsi kannettava jalkojeni juureen, ja eräänä päivänä, niin, eräänä sellaisena päivänä tulevaisuudessa saat sinäkin käydä tuosta portista vihervään maahan, unelmiesi ruohomatolle käyskelemään. Mutta ensinnä palvelu, palvelu ja uhri. Uhri valtiolle, syltty-jumalalle, veripalttu-jeesukselle - antikristuksen hengelle.
Pappi ja valtio=pahuus ja erehdys.
Teillä on selkeä ohje lampaillenne ja kiltisti he toisillensa muristen ja toisiaan samalla tuskissaan raastaen opasteidenne mukaisesti liikuskelevat. He myrkyttyvät ja itsensä uhraavat valtakuntasi puolesta sinä peto, virkamies, kansanedustaja, presidentti: - arvojohtaja. Toistenne jätöksissä löträilette ja aivomössöä ruuduiltanne silmienne kautta päihinne ahnaasti imette ja moneen kertaan tapetulla vedellä ja vielä monempaan kertaan syödyllä ja ulostetulla ja uudelleen leivotulla mikroaaltouuniHKsaariois-ravinnolla suun kautta lammaskehojanne syötätte. He syövät mutta eivät tule ravituiksi. He juovat mutta janoisiksi jäävät. Kristuksen lammaslauma. Ulosteissansa, eikä ole vaipanvaihtajaa.
Valtiovallan orjatarhalaiset käsikädessä parijonossa. Robotti. Kävelevä kuollut. Katsot ihmissyöjä-walkingdead -TV-ohjelmaa etkä ymmärrä katsovasi itseäsi. Miksi tämä tämmöinen äärettömän mielipuolinen kuva on edes tehty suurella vaivalla ja tätä tämmöistä rajattoman mielisairasta TV-ohjelmaa sinulle näytetään? Ja minkävuoksi sinä niin ahnaasti sen itseesi imet? Tehty sitä varten, että saisivat sinut kuvittelemaan sen olevan ulkopuolellasi, vain mielikuvitusta, näytelmää ja viihdettä - harmitonta? - vaikka elät itse sitä painajaista juuri, lammastarhassa, muiden sairastuneiden lampaiden puristuksissa ja kammottavassa likaisen lihan katkussa. Sinä elät siinä nyt - sinä äänestäjä. Sinä veronmaksaja. Kuluttaja...
Kauhistutko kun ehkä olet nähnyt kuvan suursikalasta laiminlyötyine emakoineen ja pikkuporsaineen omassa paskassaan maatessa ja vereviä paiseita ja hankaumia kyljissään? Onko kauhea näky? Hirvittävä melu? Saatanallinen keuhkotkokoonpuristava katku? Ottaako rintaan ja juokset pois? Koeta juosta. Sinä olet siinä makaamassa. Mätänevä sairas ruho kasvatettu lapsesta saakka lihoiksi hyvinvointiyhteiskuntamme tarpeisiin. Etelänmatka. Ah. Kangastus. Eläkepäivät. Sairas sika ja valittava lammas.
Minä, elämän ainosyntyinen poika, aidalla-istuja, vihellän eikä yksikään kuule. Kyyneleeni vierähtää. Hyppään alas ja jatkan matkaani.
Sikalan kuolemankatku pudistuu nopsasti vaatteistani ja haihtuu sieraimistani kun päätän oikaista niityn poikki kohti nuorta koivikkoa tuulosen hivellessä ihoani ja tukkaani. Kauhun huudot vaimenevat. Kimalainen pörisee tervehtien ja seuraavalle mesikellolle iloisena kiirehtien. Kuinka he voivat elää toistensa päällä ja alla elonsa ollessa yhtä ja vaan pystyynkoettamista liukastelemassa yhteisessä valtavan kokoisessa loka-astiassa? - Kuolemaan tuomitut. Minä kiirehdin askeleitani ja sukellan koivujen alta juuri auenneiden lehtien hipelöidessä olkapäitäni tietäen mitä lammen ja metsän tuol'puolen odottaa. Koti! Rakas! Täällä olen elänyt, tänne olen syntynyt monen kertaa ja haluan aina uudelleen palata. Rakkauden lämpöinen syli havisee kaikkialla ympärilläni malttamattomana loikatessani oikaisumielessä ojan yli kohti torppaa. Tiedon puu on hedelmänsä suonut, hunajakennot tyhjätyt ja vesi, elävä vesi, lähteen silmästä kotiin kannettu.
Lapsi on syntynyt. Todellisuus on astunut taloon ja sukulaiset hymyilevät minulle ja yhtyvät ilonpitoon minut nähdessään. Minä olen takaisin vartiopaikaltani. Kaikki eivät tiedä miksi mutta ymmärtävät minkä vuoksi tointani harjoitan, miksi tähystyspaikalleni usein suunnistan. Jonkun on nähtävä. Käytävä tarkkaamassa. Jonkun on ilmoitettava. Jonkun aidalle kavuttava, lampaat laskettava, pappi tunnistettava ja peto yhytettävä, valhe heräilevien silmien alle levitettävä ja kokoonkäärittävä ja sanoiksi puristettava.
Minä tunnistan valheen. Minä tunnustan valheen. Mikä synti? Synty?! Täh? Synti muuntuu valheeksi kun se tunnistetaan. Valhe kääntää erehdyksen synniksi. Pappi! Ja valhe ei ole mitään, sillä sen sisällä ei ole mitään. On vain tosi ja epätosi. On vain hyvä ja paha. Tunnista. Tunnusta. Katse valoon vain, rakkaat hyvät ihmiset, niin yksinkertaisen mutkatonta kaikki on! Astuin porstuasta eteen päin ja seisomaan jäin. Naiseni, ainainen tyttöni, vaellus-kumppanini ja rakastettuni! Lapsi. Ei enää aivan pieni, ehkä kolmen, mutta rinnoilta lämpöä ja evästä unimatkalleen kaipaa. Rakkaus peittää kaiken. Leipä tuoksuu, pikku porsas jalkaani vasten kurnuttaa. On lämmintä. Tuoksuu. En sulje ovea jotta kissanpojat pääsevät sisään. Minä rakastan ja otan rakkauden vastaan.
2 LUKU
Murhe painaa mieltäni. Siellä on kotini, mutta täällä aidan päällisillä on tähystyspaikkani. Pahuutta täytyy minun katsella kunnes pahuus katoaa. Olisinpa niin halunnut jäädä huomaanne, te korkeat ylväät kuuset, viisauden silminnäkijät, ikuisesti panna viheriän oksan alle maata tarkkaamaan. Mutta ei. Lähdettävä oli. Lähdettävä oli. Minä olin määrätty valvomaan. Määräsin itseni.
Myöhään kun valtion raivoava peto - asfaltintekokoneet ja kuorma-autot myrkytettyä ihmisravintoa täynnänsä - olivat menneet pilttuisiinsa, lähdin pikku kävelylle. Itsekseni. Omassa seurassani. Hyvässä seurassa. Kuulin linnun laulun. Ja yritin saada selon tästä kaikesta. Perkele kiljuu ympärillämme ja me olemme hiljaa, olemme kuin emme mitään huomaisi. Miten voi semmoinen olla mahdollista? Yksi vastaus on mielessäni: olemme kuolleet. Sielumme, kaiken eläväisen olemuksemme kaareva kirkkaus on säröille väkivoimin hakattu poorsaita äidin oomme kaikki oomme kaikki huomioliivit ja parijonossa päitä kuni mielenvikainen kuikka sitä ainoaansa lopunkoureissaan käännellen kuoleman valtatien ylitse sotilasmarssia muista aina liikenteessä ja me olemme murtuneet, antaneet periksi kivun ja tuskan aallolle.
Me olemme luovuttaneet. Olemme hukkuneet turhuuksien mereen. Olemme siis kuolleet; ainoa ja kertakaikkisen järkevä vaihtoehto vastaukseksi: - ainoa vastaus, jos olisi tullut toinen vastaus, se olisi oikea. Mitä nyt on olla elävä? Se on nähdä olleensa kuollut. Minä olen elävä, sillä elämä on elävä. Näe ihminen, ja herää. Herää kuolleesta. Revi nahkasi päältäsi ja tule uudeksi luomukseksi. Elämän pojaksi ja tyttäreksi. Ymmärryksen käenpoikaseksi. Murtuvain muurien laeille me pesämme laitamme, korkeuksia uhmaten kauneuden synnytämme ja hiljaisuudessa - piilossa valtion väkivallalta - hyvyyden tulevaksi haudomme, lapsen kirkas-otsaisen maailman ylle liitämään päästämme.
3 LUKU
Lihan voitto on hengen menetys. Aina. Aineellinen suuruus kohoaa ja samalla tietous, hengen ymmärrys, kuihtuu pois. Näin on elämän laki. On aina ollut. Papit, maan mahtavat, rikkaat ja hallitsevat; mitä te hallitsette? Te hallitsette lihaa, mammonaa, jotenka te hallitsette tyhjää, katoavaa, kuolemaa. Aineen hallitsijoita olette - hengen kadotettuanne - ja kemuilette tyytyväisyyttänne, mutta miksi? Mistä juhlatuulenne, sillä kaiken te olette kadottaneet?! Muurinne ovat mahtavat, korkeat ja paksut, sydämenne pois kuivunut, tietonne ja viisautenne tuuliin kadonnut. Ettekä edes huomaa. Linnanne, palatsinne, temppelinne jäävät, eikä mitään muuta. Hullut ihmiset olette te saaneet muurejanne rakentelemaan, oman elämänsä keksimällenne valhe-elämälle uhraamaan.
Erehdysten vyyhti. Saastaisen kielen ruoska. Maatiloiltaan te pakkosiirsitte minun ihmiseni, poikani ja tyttäreni, likakaupunkeihinne, jäteviemäreihinne, homekouluihinne ja betonikatakombi-toimistoihinne ja kaasukammiotehtaisiinne. Murhasitte ihmisen. Totuuden tapoitte. Älkää pyytäkö anteeksiantoa. Tehkää parannus, tehkää hyvin. Kultaa kimaltaa korvissanne, hampaissanne, ranteissanne ja kirkkojenne kupoleissa sisikuntanne huoatessa tyhjyyttään. Hengen menestys on aineen tappio. Rakennanko minä temppelin? En. Kuollutta en pystytä elävää tuhoten kuten te olette tehneet, papit, valtion johtajat ja pahuuden aisankannattaja-kansanedustajat. Poliisi, sotilas, järjestyksenvalvoja, tuomari, lainlaatija, vanginvartija, valvovat jotta pahasi saat rauhassa tehdä. Luontoni kauniin raiskaat, veteni saastutat, kiveni halkaiset ja puuni kaadat ja eläimeni häpäiset ja sinun väkivaltapalkkalaisesi ihmisen sitovat ja pois maailtaan kuljettavat. Perkele olet, valtio. Peto. Lihaa hampaissasi, minun lasteni lihaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti